Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2017.

Tutustu Joulutarinan näyttelijälupauksiin (osa 4/4)

Kuva
Uuno Puolakka Uuno Puolakka näyttelee Joulutarinassa toiseksi nuorinta Eemeliä. Rooli on Uunolle tuttu, koska hän näytteli samaa roolia viime vuoden esityksissä. Miten päädyit mukaan Joulutarinaan? Young Artista sain kuulla, että pystyy menemään koe-esiintymiseen. Menin, kun tykkään näytellä. Millaista teatterissa on ollut? On ollut kivaa. Näytteleminen on kivaa. Haluaisin enemmänkin repliikkejä. Mitä harrastat? Saako kertoa kaikki harrastukset? Harrastan parkouria, seittausta, taekwondota, laskettelua, näyttelemistä, piirtämistä ja tykkään askarrella kavereille aseita. Mikä on toiveammattisi? Minulla on monta toivetta. Haluaisin olla näyttelijä, ammattilaisparkouraaja tai baarimikko omassa baarissa. Voisin hoitaa omaa yritystä silloin, kun en ole näyttelemässä. Haluaisin mennä Teatterikorkeakouluun ja sieltä johonkin eri maahan näyttelemään englanniksi. Millä luokalla olet ja mikä on lempiaineesi? Olen 7. luokalla. Lempiaineita ovat kuvis, englanti ja liikunt

Tutustu Joulutarinan näyttelijälupauksiin (osa 3/4)

Kuva
Olavi Angervo Olavi Angervolla on iso rooli Joulutarinassa, kun hän esittää näytelmän toiseksi nuorinta Nikolasta. Olavi näytteli esityksen Nikolasta myös viime vuonna. Miten päädyit mukaan Joulutarinaan? Kävin viime vuonna koe-esiintymisessä veljen kanssa. Minä ja Niilo pääsimme molemmat mukaan. Millais ta teatterissa on ollut? Teatterissa on ollut ihan kivaa. Olen näytellyt elokuvissa ja niissä tekeminen on erilaista. Teatterissa pitää tehdä suurieleisesti, pitää esittää enemmän. On ollut haastava totutella siihen taas. Mitä harrastat? Harrastan fudista ja olen mukana nuorisoteatteri Young Artissa. Olen soittanut viulua 7-8 vuotta. Tykkään laulaa ja soittaa. Millä luokalla olet ja mikä on lempiaineesi? Olen 8. luokalla. Lempiaineita ovat liikunta, musiikki ja kielet. Mikä on toiveammattisi? Haaveena on tulla näyttelijäksi. Arttu Hyykoski Arttu Hyykoski esittää Joulutarinassa nuorinta Eemeliä ja kylän lasta. Arttu oli näytelmässä mukana myös vii