torstai 26. lokakuuta 2017

Tarpeistonvalmistaja ei hätkähdä vähästä

Oli vuosi 2001, kun Anitta Vierelä sai Rovaniemen Teatterilta puhelun, jossa häntä pyydettiin töihin ompelija-pukijaksi. Päätös muhi seuraavaan aamuun, minkä jälkeen teatteriura alkoi ja tempaisi näyttämölle. 

- Olin silloin käsityöohjaajana ja mietin yön yli. Ratkaisu oli kuitenkin helppo tehdä, koska olin jo hoitanut sijaisuuksia eri tuotannoissa ja tykästynyt teatteriin. Aloitin pukija-harjoittelijana ja ensimmäisenä minut laitettiin pukemaan näyttelijää lavalle. Luulin että se on aivan normaalia, että pukijan kuuluukin mennä näyttämölle.

Teatterin taika on sykähdyttänyt Anitan jo kouluaikoina. Heti uransa alussa hän pääsi itse tekemään illuusioita Siniseen hetkeen, joka oli lavastuksen ja puvustuksen juhlaa.

- Muistan hyvin, kun koulun kanssa käytiin katsomassa Nummisuutarit. Se oli sävähdyttävä kokemus. Teatteri on niin erilainen verrattuna vaikka elokuvaan. Tarina saa uusia ulottuvuuksia elävässä ympäristössä. Alkutaipaleelta on jäänyt mieleen Sininen hetki. Siinä oli hohtavia kiviä, erikoistehosteita ja illuusioita, joita piti rakentaa alusta asti ja miettiä, miltä ne näyttävät lavalla. Se oli valtava produktio, kaikki tehtiin isosti ja mukana oli paljon porukkaa.

Kun silloinen tarpeistonhoitaja jäi eläkkeelle, Anitta siirtyi puvustosta tarpeistoon. Hänen oli tarkoitus kokeilla työtä yhden kauden ajan mutta vuosia onkin ehtinyt vierähtää kymmenen. Tänä päivänä tarpeistonvalmistajaa on vaikea saada yllättymään.

- Työ on opettanut ja olen ottanut asioista selvää. Minulla on myös ollut hyviä opettajia. Juhani ”Jörö” Parviainen näytti kädestä pitäen, miten voi tehdä jonkun näyttämään joltakin. Reino Tuukkanen perehdytti veistämään ja muotoilemaan kolmiulotteisesti. Olen myös käynyt tarpeistoon liittyviä kursseja ja ehtinyt tehdä jo kaikenlaista. En enää hätkähdä mistään, mitä tahdotaan.

Arkityö rekvisiitan parissa on keskustelua ohjaajan, lavastajan ja pukusuunnittelijan kanssa, tiedon hakua ja luovaa tekemistä, joka vaatii kekseliäisyyttä sekä materiaalien ja tekniikoiden tuntemusta.

- Tämä on itsenäistä työtä. Kun olen keskustellut ohjaajan ja lavastajan kanssa, haen näytelmätekstin pohjalta harjoitusrekvisiitan näyttämölle testattavaksi. Alan pikkuhiljaa tehdä tärkeysjärjestyksessä rekvisiittaa. Katson, mitä varastoista löytyy. Jos esinettä ei ole, voin tehdä tai hankkia sen taikka tuunata olemassa olevaa tavaraa. Teen toiminnalliset ja haastavimmat esineet ensin, jotta näyttelijä ehtii harjoitella niiden kanssa.

Tarpeistonvalmistajan työpöydällä voi olla mitä tahansa fantasiahahmosta arjen käyttötavaraan. Käsityöllä, testaamalla ja muokkaamalla ne päätyvät esityksiin. 

- Esimerkiksi fantasiapään teko vie muutamasta päivästä kahteen viikkoon. Valmistamisessa on paljon eri vaiheita. Aloitan ottamalla mitat näyttelijältä, jatkan muotoilemalla, liimaamalla ja maalaamalla. Kun tarvitsen vaikka kirjojen kansia tai etikettejä, luon niitä kuvankäsittelyohjelmalla.

Anitta on Suomen pohjoisin tarpeistonvalmistaja ja ainoa ammattinsa edustaja Rovaniemellä. Hän ei kuitenkaan koe olevansa yksin vaan saa inspiraatiota teatteriammattilaisten yhteisöstä.

- Meillä on aktiivinen kilta Facebookissa. Se on arvokas paikka. Keskustelemme kollegoiden kanssa ja kokoonnumme kiltapäiville opiskelemaan sekä jakamaan kokemuksia, materiaaleja ja työtapoja. Viimeksi kävimme led-valokurssin. Nyt ymmärrän, miten ledit toimivat ja voisin jopa itse rakentaa sellaisen.

Ammattilaisyhteisön lisäksi Anitta ammentaa voimaa luonnosta ja nauttii vanhoista kotimaisista elokuvista, sisustamisesta ja valokuvaamisesta. Haaveena kuitenkin on päästä luomaan jotain kammottavaa.

- Ihailen, kun joku osaa tehdä jotain todella rumaa, esimerkiksi Taru sormusten herrasta -leffan örkkejä. Olisi kiva tehdä sellaista, joka itseäkin pelottaa, Anittaa nauraa ja lähtee etsimään työkaluja joulupukin pajaan, joka nousee näyttämölle Joulutarinan saadessa uusinta-ensi-illan marraskuussa. Esityksessä juoksentelee myös susia, joiden päät ovat syntyneet Anitan luovuuden tuloksena. 

Joulutarina palaa Rovaniemen Teatterin ohjelmistoon 2. marraskuuta. Musiikkinäytelmästä on esityksiä 30.12. saakka. Klikkaa lukemaan lisää ja kurkkaamaan esitysajat näytelmän verkkosivulle

tiistai 10. lokakuuta 2017

Koreografi Matti Paloniemi: Nyt me pääsimme maaliin

Koreografi ja Tanssiteatteri Rimpparemmin taiteellinen johtaja Matti Paloniemi muistaa Joulutarinan suunnitteluprosessin kuin eilisen.

- Silloin oli ristiriitainen olo. Oli kiva syyskesä, lämmintä ja ihanaa, ja me Minna Siitosen kanssa olimme jouluisissa aiheissa ja teimme tiukkaa rupeamaa töitä musan suhteen.

Kun Joulutarinan työryhmä kokoontui syyskuussa lukemaan käsikirjoitusta, ryhmän suuri koko konkretisoitui. Mukana oli Rovaniemen Teatterin ja Rimpparemmin henkilökuntaa, tanssin opiskelijoita sekä lapsiavustajia. Porukka aloitti harjoitukset musiikista ja koreografioista yhteishengen hioutuessa tekemisen ohessa. 

- Koossa oli yhtäkkiä iso porukka, joka ei tuntenut toisiaan. Löysimme nopeasti yhteisen kemian ja tekemisen tavat. Teimme alkuun kaksi viikkoa musaa ja tanssia, isoja heittoja ja nostoja. Saimme aikaan hyvän spiritin. Ja paljon tavaraa, joka jäi esitykseen. Täällä on esiintyjillä hyvä luottamus keskenään.

Musiikkinäytelmää luotsasi Matti Paloniemen rinnalla toinen ohjaaja, kun näyttelijäntyötä ja visuaalisuutta ohjasi Kari Väänänen. Siinäkin löytyi yhteinen suunta. 

- Meillä Karin kanssa oli keskinäinen luottamus ja sujui hyvin koko ajan. Kun kaksi jääräpäätä tekee keskenään hommia, kommunikointi on hyvin suoraa. 

Kun ensi-ilta lähestyi, lapset kävivät entistä tiiviimmin harjoituksissa mukana. Heidän positiivinen energiansa tarttui aikuisiin. Ensi-illassa aplodien aikana koreografi huomasi energian välittyneen myös katsojiin.

- Minulla on aina tapana istua katsomon reunassa, vaihdella paikkoja ja katsella yleisöä enemmän kuin lavalle. Jengi oli haltioituneen näköistä. Lavalla loppukiitoksissa huomasin, että nyt me ehkä pääsimme maaliin.

Tänä syksynä kiireinen näyttämötaiteen ammattilainen on ehtinyt käynnistää Joulutarinan uusintaensi-illan harjoitukset ja viedä esityksiin Kymmenen laulua naisesta, joka nähdään Rovaniemen lisäksi Turussa. Joulutarinan kanssa päällekkäin kulkee punkmusikaali, jonka jälkeen koreografi kaapataan jälleen Rovaniemen Teatteriin.

Teemme Tsuumin kanssa yhteistuotannossa punkmusikaalin Kake tähtisumussa. Siitä on ensi-ilta Helsingissä Aleksanterin teatterissa samana päivänä Joulutarinan uusinnan kanssa. Siirryn siitä koreografiksi musikaaliin, jonka Rimpparemmi ja Rovaniemen Teatterin tuottavat yhdessä.

Tiiviistä työtahdista huolimatta taiteilijalle jää vapaa-aikaa, johon kuuluu lukemista, kokkailua lasten kanssa ja esityksiä. Näytöksiä tosin tulee aina katsottua ammattilaisen silmin.

Olen visuaalinen, kiinnitän ensimmäisenä huomiota kokonaiskuvaan ja sitten lähden teokseen sisälle. Seuraan esiintyjän työtä, yritän löytää hänen tapaansa olla läsnä ja kantaa roolia. Omassa ohjauksessa on tärkeää, että kaikki ovat sata prosenttisesti mukana ja komppaavat kohtausta tai tilannetta, joka rakennetaan.


Pian me näemme Matin ohjaustyön hedelmiä, koska Joulutarina palaa Lappia-taloon 2. marraskuuta. Klikkaa itsesi näytelmän esityskalenteriin, josta pääset valitsemaan sopivimman ajan käydä mukaan tarinaan.