Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Pukusuunnittelijan työpöydällä on peikkoja ja keijukaisia

Kuva
Pessi ja Illusian pukusuunnittelija Mirkka Nyrhisellä on meneillään hallittu kiire. Mirkka työstää samanaikaisesti kolmea tuotantoa, kun Rimpparemmin ja Aurinkobaletin Kymmenen laulua naisesta sekä Tanssiteatteri Minimin ja Riihimäen teatterin Ruokateatteri ovat valmistumassa yhtä aikaa Rovaniemen Teatterin Pessi ja Illusian kanssa. Kiire pysyy hallinnassa, koska tuotantojen suunnittelu on alkanut keväällä, muhinut heinäkuun loma-ajan jatkuakseen jälleen elokuussa. Pessi ja Illusiaa voisi kutsua suomalaisklassikoksi, koska kirja on julkaistu jo vuonna 1944, saanut useita uusintapainoksia sekä tehty elokuviksi ja baletiksi. Myös pukusuunnittelijalle Pessi ja Illusia oli tuttu tarina. - Pessi ja Illusia on ensimmäisiä teatteriesityksiä, joita olen nähnyt. Kävin alakouluikäisenä katsomassa sen Seinäjoella. En muista tapahtumia mutta peikon muistan hämärästi. Kuitenkin jonkun jäljen esitys on jättänyt, koska tiedän nähneeni sen. Siitä on jäänyt mieleen tietynlainen teatterin taika, ku