sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Lavastaja luo mielikuvitusmaailmasta totta


Teatterialalla on tapana imaista tekijät mennessään. Niin kävi Joulutarinan lavastajalle Minna Kauhaselle, josta piti alun perin tulla sisustusarkkitehti.

- Olen kasvanut Pieksämäellä, missä ei ollut teatteria. En tiennyt alasta mitään, mutta minulla on aina ollut kova hinku maalaamaan, piirtämään ja suunnittelemaan. Aloitin opiskelut Taideteollisessa sisustussuunnittelupuolella ja otin sivuaineeksi kursseja lavastukselta. Kävikin niin, että valmistuin lavastuspuolelta maisteriksi ja sisustusalalta kandiksi.

-Teatterissa viehättää se, että kaikki on mahdollista. Suunnittelu on lavastajan työssä kiehtovin ja vaikein osa, koska jokaiselle näytelmälle luodaan oma maailmansa alusta alkaen. Lavastajalle laitosteatteri on hienoin paikka olla töissä, koska siellä on oikeat pajat ja ammattilaiset lavastuksia toteuttamassa. On mahtavaa, että teattereissa on edelleen taitavia käsityöläisammattilaisia, Minna Kauhanen kehuu.

Joulutarinan ensi-ilta oli marraskuussa. Lavastaja aloitti työnsä suunnittelemalla satujen Lappi-maisemia kevään kukoistaessa Savossa.
- Työ on lähtenyt käyntiin viime keväänä. Oli hassua miettiä jouluisia ja talvisia asioita, kun kevät oli kukkeimmillaan Kuopiossa. Mietin tarvittavia tiloja ja maisemia sekä rupesin kokeilemaan niitä pienoismallin avulla. Pienoismalli on ajattelun väline. Siitä näkee kulissien koot suhteessa ihmiseen ja tilaan sekä sen, mitä mahtuu ja mitä kannattaa laittaa lavalle. Asiat pitävät näyttämölläkin hyvin paikkansa, kun niitä on testannut mallin avulla.

Minna Kauhaselle Rovaniemen Teatteri on tullut tutuksi talvella 2014, mutta Lappia-talossa hän ei ollut käynyt ennen Joulutarinan alkamista.
- Olin lavastajana Seitsemännen portaan enkelissä teatterin evakkotiloissa. Henkilökunta oli tuttua mutta Lappia-talo ei. Tutustuin taloon keväällä 2016. Tilassa on mielenkiintoisia ratkaisuja. Näyttämöllä ei ole yhtään suoraa kulmaa ja tuli yllätyksenä, kuinka matala ja leveä katsomo on muihin Alvar Aallon taloihin verrattuna. Joulutarinalle tilaan sopi leveä näyttämökuva, joka jatkuu sivunäyttämöiden puolelle.

Esityksen suunnittelu jatkui keskusteluilla ohjaajan ja koreografin kanssa. Tarina kulkee tunturimaisemissa eri vuodenajoissa ja sitä on kertomassa iso näyttelijä- ja tanssijakaarti.
- Juttelimme ohjaajan ja koreografin kanssa. Oli selvää, että näyttämöllä on paljon väkeä ja tanssikohtauksia, joten lattiatilaa piti olla paljon eikä lavastusta voinut rakentaa korokkeille. Halusin keskelle näyttämöä kylmyyden, jään ja veden heijastukset. Näytelmässä ollaan ulkona ja käydään läpi eri vuodenajat. Etunäyttämölle on luotu tupien sekä pirttien sisä- ja ulkotilat. On oikean kokoisia ovia ja ikkunoita. Takanäyttämöllä päästään kuviin, joissa on syvyysvaikutelmaa. Ihminen on keskellä maisemaa ja luonnonvoimia. Tärkeä paikka on Iisakin paja, josta myöhemmin tulee joulupukin paja. Siellä on Tapani Niskan suunnittelemia hienoja laitteita.

Joulutarinan maailmasta on muodostunut muistojen satumaailma, johon luonnonilmiöt ja -materiaalit luovat tunnelmaa. Oman erikoispiirteensä toteutukseen on tuonut se, että esitys on ohjelmistossa useampana jouluna.
- Joulutarinaa esitetään kolmena vuonna, joten lavasteiden ja rekvisiitan täytyy kestää kolme kautta. Tunnelmasta tuli kiva. Näytelmä sijoittuu historialliseen satuaikaan. Olemme yhdessä tarpeistonvalmistaja Anitta Vierelän kanssa keränneet vanhoja tavaroita, kuten puisia haravoita ja astioita, joita on korjattu näyttämökuntoon. Ja Iisakin pajassa tehdään oikeasti töitä. Olemme saaneet kaupungilta lainaan käytöstä poistettuja puutyöluokkien kaappeja, työkaluja ja höyläpenkin. Näyttämöllä on paljon ihmisiä ja saadaan näyttäviä kohtauksia. Pakkanen narisee, on luonnonilmiöitä, revontulia ja tähtitaivaita. Mutta eipä paljasteta, miten ne on toteutettu.

Luonnonilmiöistä lavalla pääset selville tammikuun 5. päivään saakka, kun Rovaniemen Teatteri ja Lappia-talo ovat siirtyneet Joulutarinan satuaikaan. Aiotko hypätä mukaan?

Joulutarinan esitysajat näet verkkosivulta rovaniementeatteri.fi/ohjelmisto/esitykset/joulutarina.

torstai 27. lokakuuta 2016

Elämä on esiintymistä

- Näyttelijä Marko Syysmaa kertoo ajatuksiaan esiintymisestä ja antaa vinkkejä jännittäjille



”Made eli matikka (Lota lota) on ainoa makeassa vedessä esiintyvä turskalaji. Madetta esiintyy sisävesissämme koko maassa ja kaikilla merenrannoilla.” Vaikka pidän kovasti kaloista, kerron tässä blogissa ajatuksiani näyttelemisestä. 

Kun näyttelemistä opetetaan, eräs tärkeimpiä havaintoja on esiintyminen ihmisen perustaitona. Kutsuisin sitä olemisen perusmuodoksi. Ihmisten olemisen tarkkaileminen on tärkeä opetusmetodi, johon oppilaita harjaannutetaan. Tavoitteena on henkilön käyttäytymistä tarkkaillen saada mahdollisimman perusteltuja vastauksia mieleen juolahtaviin kysymyksiin; kuka, mitä, mistä, minne, miksi, miten. Muokata vastaukset toiminnaksi ja edelleen itselle vierasperäiseksi materiaaliksi roolia varten. 

Samaan tapaan normaalissa kanssakäymisessä sopeutamme esiintymistämme olosuhteiden mukaan. Työpaikan palaverit, harrasteporukan pikkujouluissa lausuttu runo, kaverille kerrottu vitsi, pikaluento lapsille hiljaisuuden merkityksestä tai puhe sukujuhlissa ovat ilmeisiä esiintymistilanteita. 

Normaalioloissa emme esiinny sydän tunteista vereslihalla mielihalujamme ja luonnollisia tarpeitamme estottomasti tyydyttäen. Omina itsenämme olemme yksin pimeässä ja silloinkin vain, kun emme pohdi, miten joku asia pitäisi esittää tullakseen ymmärretyksi. Silloin, kun emme keskity hiomaan elinikäistä rooliamme, jolla on oma nimemme. 

Tutkimuksen mukaan inhimillisessä kanssakäymisessä on seitsemän prosenttia sanallista viestintää. Kertomisen tavalla on järisyttävä merkitys. Valehteleminen panee ihmisen esiintymistaidot todelliselle koetukselle. Hitlerin sanoin: jos kerrot riittävän suuren valheen ja toistat sitä riittävän usein, ihmiset alkavat uskoa sitä.

Minkälaisen roolin otamme yhteiskunnassa, maailman ja universumin kansalaisina? Miten me roolin esitämme? Haluammeko kehittää sitä ja tulla siinä hyviksi vai odotammeko maailman muuttuvan paremmaksi? Esiintyminen ei ole vain omien tunteiden ja ajatusten ilmaisua vaan ennen kaikkea yritys lähestyä ja ymmärtää toista ihmistä.

Jos esiintyminen jännittää, esiinny

- Kaikki ihmiset jännittävät esiintymistä. Mitä jos minulla ei olekaan asiaa kenellekään? Mitä jos tuhlaan kuuntelijoiden aikaa? Ajan haaskaaminen on anteeksiantamaton teko, koska aikaa ei saa takaisin.

- Jännittäminen ei ole vaarallista vaan inhimillistä. On helpottavaa ajatella, että vastaanottaja yleensä toivoo parasta ja on esiintyjän puolella. Hänkään ei halua tuhlata aikaansa. 


- Jännitys on voimakas pelkoreaktio, joka saa adrenaliinin virtaamaan. Ihminen tiedostaa sisäisiä ja ulkoisia impulsseja, joita hän ei normaalitilanteessa huomioi. Aistit terävöityvät ja ihminen on tietoisempi itsestään ja esiintymisestään. Aivot ovat jännittyneet ja ylivirittyneet. 


- Jännityksen takia ihmistä uhkaa kaksi vahvaa viettiä, jotka tuhoavat esityksen. Ihminen voi alkaa varoa virheitä ja toivoa, ettei kukaan huomaisi tai muistaisi mitään. Silloin esiintymisestä ei ole iloa itselle eikä muille. Tai esiintyjä voi olosuhteita huomioimatta ja vastoin harkintaansa tai suunnitelmiaan yrittää tehdä maailmanennätyksen, olla maailman paras. Silloin hän keskittyy itseensä, eikä asiaan ja vastaanottajaan. Tulee kierre. Hän tiedostaa itsessään koko ajan enemmän impulsseja ja kauhu lisääntyy. 


- Jännityksestä ei ole tarpeellista päästä kokonaan eroon kovettamalla itseään ja vähät välittämällä muista, koska on hyvä asia huomioida yleisö ja arvostaa toisten ihmisten aikaa.


- Jännitystä oppii hallitsemaan harjoittelemalla esiintymistä. Itseään voi rauhoittaa keskittymällä asiaan, vastaanottajaan ja vastaanottajan kuuntelemiseen. Esiintymään oppii esiintymällä ja taitoja voi kehittää ohjatuilla harjoitteilla. 


Marko Syysmaan esiintymistä näet teatterimme Tulitikkuja lainaamassa -komediassa ja Joulutarinassa. Tutustu näytelmiin verkkosivuilla www.rovaniementeatteri.fi/ohjelmisto/esitykset.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kohtaa teatteriohjaaja mustan komedian takaa

Ohjaaja Eljas Liinamaan on saanut Rovaniemelle puhelu Kari Väänäseltä.

- Vänä soitti puolitoista vuotta sitten ihan puskista. Minulla on hirveän vähän periaatteita elämässä mutta jos Kari Väänänen soittaa kysyäkseen tuletko pohjoiseen, pitää sanoa joo, Eljas Liinamaa virnistää.  

Eljas on aloittanut Rovaniemen Teatterissa kiinnitettynä ohjaajana, vaikkei ollut ajatellut töiden takia juurtua minnekään. Ohjaaja on kotoisin Keravalta mutta tuntee Rovaniemen näyttelijä Pirjo Leppäsen kautta ja edelleen Rovaniemen Teatterin lastennäytelmä Iso Kiltti Jätin ansiosta.

- Minulla ei ollut kiinnityshinkua vaan ajattelin, että teen töitä vaeltavana ohjaajana. Rovaniemen Teatteri on kiinnostava kokonaisuus. Olen tutustunut taloon 15 vuotta sitten Pirjo Leppäsen kautta. Ja viime keväänä minut kutsuttiin tekemään pikapaikkaus ohjaajana Iso Kiltti Jätissä. Aikataulu oli absurdin tuolla puolen, koska ensi-iltaan oli vain kolme viikkoa. Teatteri tuli tutuksi hyvällä tavalla poikkeusoloissa. Kiire tietysti oli mutta reissuväsymistä ei ollut havaittavissa. Jengillä riitti venymistä ja huumoria. 

Eljas on valmistunut ohjaajaksi 2014 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta. Hän on ehtinyt työskennellä Kansallisteatterissa, Jyväskylän kaupunginteatterissa sekä omalla ryhmällä Varkaudessa ja Sodankylässä. Ohjauksen suunnittelun Eljas aloittaa lukemalla käsikirjoituksen ja antamalla ajatusten virrata lenkillä tai halkoja hakatessa. Hän nauttii yhteistyöstä ja haluaa rikastuttaa mielikuviaan toisten ihmisten näkökulmilla. 

- Luen käsikirjoituksen ensin fiilistellen läpi kuin minkä tahansa kirjan. Jätän sen päähän kuplimaan ja tartun tekstiin viikkoja myöhemmin. Teksti on tuttu mutta sen lukee eri tavalla. Alan prosessoida esitystä, mikä tapahtuu parhaiten lenkillä, halkoja hakatessa tai imuroidessa. Kaipaan pian mukaan toisia taiteilijoita, silmiä, aivoja ja sieluja. Päässäni on maisema, missä juttu menee. En tee tarkkaa kuvaa, joka kloonattaisiin teatterissa vaan olen kiinnostunut siitä, mitä toiset ajattelevat. Tavoitteena on, että oppisin maailmasta tai muista ihmisistä jotain uutta ja olisin eri henkilö, kuin ennen näytelmän tekemistä. En halua käyttää ihmisiä muovailuvahana ja kahta kuukautta työaikaa oman mielikuvani toisintamiseen. Miksi vaivautua tekemään näytelmää, jos se on jo täydellisenä päässä? 

Tänä syksynä Eljas on ohjannut Rovaniemen Teatterille näytelmän Täti ja minä. Jatkossa hän työskentelee enimmäkseen uusien käsikirjoitusten parissa. Paikallisuus ja pohjoisuus kiehtovat.

- Minua kiinnostavat ensisijaisesti uudet tekstit Suomesta ja ulkomailta. Pidän korvat auki oman sukupolven kirjailijoiden tuotantoon, josta löytyy paljon kiinnostavia aiheita. On tietysti lisäarvo, jos käsiin putkahtaa täkäläisiä, maakunnan historiasta kumpuavia kirjoituksia. Niiden kautta voi ymmärtää, miten mennyt vaikuttaa paikalliseen mentaliteettiin.

Ohjaajan vapaa-aikana aivoissa prosessoituu suunnittelu tulevaan näytelmään. Joskus mieli täytyy nollata ja siihen hommaan ovat omiaan pihatyöt ja mökin lämmitys. Pidemmällä vapaalla Lapin kairat kutsuvat.  

- Olen sisämaaihminen, viihdyn hyvin metsässä ja tunturissa. Seuraavalla lomalla haluaisin tehdä vaelluksen pohjoisessa. Minulla on myös musiikkiharrastus. Otan pianon kausittain käsittelyyn ja joskus askartelen sävellysmuotoista puuhaa. Olen ollut 15 vuotta mukana 10–12 -henkisessä laulu- ja soitinyhtyeessä. Tosin nykyinen tuhannen kilometrin etäisyys vähän rajoittaa tapaamisia.

Lappilaistuneen teatterintekijän kädenjälkeä pääsee tänä talvena näkemään esityksessä Täti ja minä. Hän on jo siirtynyt suunnittelemaan uutta näytelmää, jonka nimi jääköön vielä salaisuudeksi. Tädin ja minän kohtaat Rovaniemen Teatterin pienellä näyttämöllä tai Alueteatterin vieraillessa Lapin kuntien kouluilla ja kulttuuritaloilla. Rovaniemen esitysajat löydät verkkosivulta www.rovaniementeatteri.fi/ohjelmisto/esitykset/tati-ja-mina ja kiertueen esitykset sivulta www.rovaniementeatteri.fi/ohjelmisto/kiertueet.

torstai 8. syyskuuta 2016

Lavastaja-pukusuunnittelija hoitaa kaksi roolia ja odottamattomia käänteitä

Täti ja minä -näytelmän Sanna Halme on jo kerran saanut huokaista helpotuksesta. Niin tapahtui, kun hänen puku- ja lavastussuunnitelmansa tulivat hyväksytyksi ja alkoivat toteutua Rovaniemen Teatterissa. Sanna on lavastaja-pukusuunnittelija Täti ja minä -näytelmässä, joka valmistuu ensi-iltaan 14. syyskuuta. Skenografille työ on kaksivaiheinen prosessi, niin myös Täti ja minän kohdalla.

- Työn ensimmäinen osa on ennakkosuunnittelu. Mietin, mitä konkreettisesti näyttämöllä täytyy olla sekä millainen lavastus tukee tarinaa ja on näyttämökuvallisesti kiinnostava. Pyrin myös lavastuksella ilmentämään jotain olennaista tarinan tai esityksen sisällöstä. Tässä esimerkiksi yksinäisyyttä kuvaa hylätty ullakkohuone. Osa kaksi on toteutus- ja harjoitusvaihe. Sitä ennen on mallipalaveri, jossa suunnitelma käydään läpi. Yleensä hengähdän helpotuksesta, kun palaveri on ollut ja malli hyväksytty, Sanna nauraa.

Sanna on putkahtanut Rovaniemelle ja Lappia-taloon Kuusankoskelta. Hän on freelance-lavastaja, joka on tehnyt edelliset työnsä Kouvolan, Jyväskylän ja Rauman kaupunginteattereihin. Sanna on taiteen kaksoismaisteri, hänellä kun on Aalto-yliopiston tutkinnot lavastus- ja kuvataiteista. Rovaniemeen hänet yhdistää opiskelu- ja työkaveri, ohjaaja Eljas Liinamaa.

- Kun Eljas kertoi mahdollisuudesta tulla Rovaniemelle, olin tietysti saman tien mukana. Sekä paikkakunta että ohjaaja ovat molemmat oikein mukavia.

Myös käsikirjoitus kolahti ensikuulemalta. Sanna alkoi piirtää sitä lavastukseksi ja puvuiksi keskusteltuaan ohjaajan kanssa. Molemmat olivat yhtä mieltä tunnelmasta ja viitteellisyydestä.

- Teksti on hauskan synkkä, siinä on tosi hersyviä juttuja. Se tuo kipeitä asioita esiin huumorin kautta. Emme halunneet tehdä ihan perinteistä huoneteatteria vaan enemmän mielentilallista kuin konkreettista paikkaa. Visuaalisuuteen ja tunnelmaan vaikuttavat todella paljon myös Miksa Koposen valot. Miksan kanssa on inspiroivaa tehdä yhteistyötä. Samoin esityksen videoprojisointeja olemme työstäneet yhdessä. 

Niin ikään pukusuunnittelu on lähtenyt käsikirjoituksesta ja keskusteluista ohjaajan kanssa. Toinen henkilöistä on iäkäs nainen, joka on asunut yksin ullakkohuoneessa. Hänen hiljaiselonsa on katkennut näytelmän toisen hahmon, siskonpojan parkkeerattua hänen kotiinsa sukulaisen ja saattohoitajan oikeudella.

- Täti on vanhan kansan ihminen, joka ei heitä mitään pois. Hän ei näe ihmisiä, eikä käy missään, vaan on jämähtänyt tyyliinsä. Siskonpoika on kuin rivisotilas, hajuton ja väritön. Hahmojen puvut ovat muokkautuneet edelleen roolien tultua näyttelijöille tutuiksi. Keskustelemme näyttelijän kanssa roolihenkilöstä ja pyrimme löytämään henkilölle ominaiset valinnat. Asut valmistuvat puvustossa suunnitelmien pohjalta. Hyödynnämme varasto-, kirpputori- ja valmisvaatteita tai ompelemme kokonaan uusia.  

Tyypillistä lavastaja-pukusuunnittelijan päivää ei ole vaan työ vie harjoituksiin, palavereihin ja pajalle.

- Jokainen päivä on erilainen. Valvon tuotannon etenemistä lavastusten ja pukujen suhteen sekä osallistun valmistukseen ja pintakäsittelyyn. Olen harjoituksissa seuraamassa, miten lavastus ja puvut toimivat suhteessa valmistuvaan esitykseen. Katson, tarvitseeko jotain muuttaa, lisätä tai poistaa näyttämökuvasta. Pyrin puhdistamaan näyttämön turhista asioista. Jokainen asia tai esine on harkitusti näyttämöllä. Täti ja minässä rekvisiitta on muotoutunut yhteistyössä tarpeistonhoitaja Anitta Vierelän kanssa.

Näytösten koittaessa katsojat pääsevät hengittämään ullakkohuoneen tunnelmaa ja peilaamaan roolihahmojen kohtaloita omiin kokemuksiinsa.

- Yleisö toivottavasti viihtyy ja saa ajatuksia. Vaikka läheisyys on pelottavaa, onko se kuitenkin tavoiteltavin asia?, esityksen tekijä miettii.

Täti ja minä -näytelmä alku katkaisee kahden ihmisen yksinäisyyden ja päättyy käänteeseen, joka onnistuu yllättämään. Toimiiko se sinulle? Käy testaamassa ja hengähdä hetki mustan komedian otteessa.

*****
Täti ja minä nähdään Lappia-talon vinttinäyttämö Kerolla ja Lapin Alueteatterin kiertueella syyskuun 14. päivästä lähtien. Löydät esitysajat teatterin verkkosivuilta.


maanantai 9. toukokuuta 2016

Kiertueelta kuultua

Ehkä tiedät sanonnan ”What happens in Vegas, stays in Vegas”. Teatterillamme on sama leikkimielinen sääntö kiertueen tapahtumista, joita on ehtinyt 48 alueteatterivuoden aikana kertyä monenlaisia. Huumorimielellä asetetusta kiertueen ohjesäännöstä huolimatta paljastamme tässä blogissa muutamia muistoja matkan varrelta. 


Urheilukisat


Kiertueella on ollut tapana järjestää urheilukisoja, kun työryhmä on saanut lavasteet ja tekniikan pystytettyä hyvissä ajoin ennen esitysten alkua. Yhtenä perinteistä ovat olleet sählyturnaukset. Aikoinaan oli tekniikan Eero ”Ertsa” Hänninen usein maalivahtina ja otti tehtävänsä rauhalliseen tyyliin. Eräänä kertana joukkue huomasi maalivahdin kadonneen kesken pelin. Hetken päästä vahti löytyi lähikaupasta ostoksilta.

Sählyn lisäksi talvilajit ovat kuuluneet kiertueen kisaperinteisiin. Monet esityspaikoista sijaitsevat tunturikeskusten juurella ja niiden rinteet ovat saaneet huutia kiertueporukan syöksylaskukisoissa. 



Lavasteiden luovaa sovittelua


Tavallisesti teatterimme vie kiertueelle pienen näyttämön esityksiä. Toisinaan ohjelmistoon on kuulunut suuren näyttämön tuotantoja, joiden lavastusten pystyttämiseen on saanut käyttää luovuutta pienillä koulu- tai kylätaloilla. Yhdessä esityspaikassa näytelmän hongat eivät mahtuneet toivottuun asentoon ennen kuin niistä sahattiin palat pois. Kotiin tullessa palat liimattiin takaisin paikalleen seuraavaa suuren näyttämön esitystä varten.

Rekvisiitan korkeus on tullut vastaan myös lastenesityksissä. Lastennäytelmä Höpötintin päähenkilön varustukseen kuuluivat nelimetriset suksisauvat. Ne mahtuivat yhden esityspaikan näyttämölle vasta, kun kiertueporukka huomasi avata salin ikkunat ja ujuttaa sauvat osittain pihamaalle. Toisessa kunnassa taas esityspaikkana oli puulämmitteinen talo. Näytelmää pystyttäessä piti varoa, etteivät näyttämöverhot ynnä muu kalusto osu tulisijaan ja pala savuna ilmaan. 



Yleisö hukassa


Alueteatterin kiertue-esityksissä on yleisö toisinaan ollut kateissa ja toisinaan kattanut koko kylän väen. Ensimmäisestä esimerkkinä on, kun eräänä vuonna teatterilaiset eivät olleet saaneet tietää koko kylän perheiden lähteneen matkoille. Kiertueporukan ei auttanut muu kuin käynnistää bussi ja suunnata ajelemaan ympäri lähiseutua löytääkseen lastennäytelmäänsä katsojia. Toisessa tapauksessa kaikki tienoon asukkaat olivat saapuneet katsomoon yhtä taksinkuljettajaa lukuun ottamatta. Yleisö tiesi kuljettajan työkeikan loppuvan määrätyllä kellonlyömällä ja esitys alkoi vasta, kun hänetkin oli saatu paikalle. 

Oletko sinä käynyt Lapin alueteatterin esityksissä? Tänä keväänä siihen on vielä mahdollisuus 11. toukokuuta saakka, kun tragikomedia Pikavoitto käy 9.5. Utsjoella, 10.5. Inarissa ja 11.5. Ivalossa. Esityskalenterin löydät verkkosivuilta www.rovaniementeatteri.fi/ohjelmistossa/pikavoitto.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Pikavoitto pitää arjen loitolla

Kevään alkaessa kysyimme lappilaisilta, onko arki heille kuin ympyrärata, jota juna puksuttelee tasatahtia ikkunoiden näyttäessä samoja maisemia kaikissa harmaan sävyissä. Ehdotimme hyppäämään kyydistä teatterin kohdalla ja pitämään ankeuden loitolla esityksissämme. 

Julkaisimme samalla kisan, jonka osallistujat saivat arvioida, mikä näytelmistämme katkaisisi arjen parhaiten. Voittajalle lupasimme vapaaliput teatteriin hänelle itselleen ja hänen yhdeksälle ystävälleen. Onni suosi Tuija Alariestoa, joka halusi viedä työkaverinsa Pikavoittoon. 
- Voitto tuli yllätyksenä. Kun kuulin voittaneeni, luulin sitä pilaksi. Mutta koska viesti tuli tutulta teatterilta, ajattelin, että ehkä tämä on sitten totta. Valitsimme tarjonnasta Pikavoiton siksi, että se oli useimmilla näkemättä ja käsikirjoittaja kuulosti hyvältä.  

Arki loitolla -kisan voitto sattui osumaan teatterinystävälle, joka käy katsomassa paljon esityksiä ja hakee niistä sisältöä ja ajateltavaa.
- Käyn teatterissa aika usein, joten se on samanaikaisesti tavallista, tuo mukavaa sisältöä elämään ja herättää ajattelemaan. Antaa se myös juhlaa keskelle arkea. Mutta teatterin tarkoitus ei ole mielestäni olla pelkkää viihdettä, vaan sen pitää ja se usein saa myös ajattelemaan ja pohtimaan asioita uusista näkökulmista. 

Tuijan työkavereiden teatteri-ilta sujui Pikavoiton tarinan parissa ja täytti odotukset. 
- Odotukset olivat porukalla tietysti korkealla, ja nehän myös täyttyivät. Sanoipa joku kuulemma, että "pitäisi käydä teatterissa useamminkin!" 

Sinulla on mahdollisuus kokea Pikavoitto Rovaniemellä enää kerran, 30. huhtikuuta klo 16 Lappia-talon vinttinäyttämöllä. Sen jälkeen näytelmä käy vielä tuomassa tragikomediaa Utsjoelle, Inariin ja Ivaloon 9.-11. toukokuuta. Kun haluat päästä katkaisemaan tavallisen viikon rutiinit Pikavoiton avulla, klikkaa teatterin verkkosivuille ja varmista paikkasi komedian katsomosta.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Pukusuunnittelun salaisuuksia

Kolmen sisaren vaatteet kertovat persoonista

Teatterimme on tehnyt klassikkodraama Kolmesta sisaresta ajattoman tulkinnan. Ajattomuus näkyy myös puvuissa, jotka on suunnitellut Elina Vasko. Pukusuunnittelija on tuonut vaatteisiin viitteitä nykyajasta ja sadan vuoden takaa. ”Menneestä kertovat etiketin mukaan pukeutuminen ja pitkähelmaisten hameiden käyttö. Nykyaika taas näkyy materiaaleissa, leikkauksissa, muodoissa ja yksityiskohdissa.”, Elina selventää.

Näytelmänä Kolme sisarta on yhdistelmä kepeää keskustelua ja melankolista tunteikkuutta, minkä puvustaja on halunnut tuoda esiin esimerkiksi väreissä ja materiaaleissa. Niissä tasapainottelevat keveät ja raskaat elementit. Lisäksi roolihahmojen vaatetuksesta voi lukea persoonallisuutta ja tarinaa. ”Roolihahmon vaatetus kertoo jo ensivaikutelmalta hahmosta kaiken oleellisen. Vaatteet tukevat persoonaa, olemusta ja asenteita sekä tunteita, elämäntapaa ja kehitystä. Ne kertovat samaa draaman kaarta kuin näytelmän tarinakin ja muut visuaaliset osat, esimerkiksi lavastus.”

Samalla tavalla kuin kuka tahansa päivittäin päättää, mitä laittaa päällensä, pukusuunnittelija tekee ratkaisut hahmojen puolesta. Hän huomioi vuodenajan ja tapahtumat sekä hahmon elämäntilanteen ja tuntemukset. Alta voit lukea, miten nykyaika ja mennyt sekä näytelmän tapahtumat ja sisarten persoonat näyttäytyvät kolmen sisaren; Olgan, Mašan ja Irinan vaatteissa. 



Nataša (Paula Miettinen) ja Olga (Helka Periaho)
Olga
Sisarista vanhin, Olga on perheen ja yhteisön vakaa tukipilari. Hänen tyylinsä on yksinkertainen ja hillitty. Hän peittää itsensä vaatteillaan. Sävyt ovat sinisiä, materiaalit raskaita ja linjat selkeitä. Olgalla on näytelmässä kaksi asukokonaisuutta, jotka vaihtuvat vuodenajan mukaan. Olgan persoona ja elämäntilanne säilyvät lähes muuttumattomina ja hänen asunsakin pysyvät samanlaisina. Nykyaikaisia piirteitä niissä ovat yläosan leikkaukset ja hihojen muoto.




Veršinin (Markku Köngäs) ja Maša (Eeva Hautala)
Maša
Keskimmäinen sisar Maša on melankoliaan taipuvainen ja mystinen kaunotar. Hänellä on näytelmässä kaksi eri asukokonaisuutta, joissa näkyvät mielialan ja elämäntilanteen muutokset. Toisaalla Maša on salasuhteen myötä onnellinen, viettelevä ja huoliteltu. Ja toisaalla hän kärsii melankuoliosta, jolloin vaatteet ovat yksinkertaisemmat, peittävämmät ja arkisemmat. Hänen persoonastaan kertovat asujen espanjatar-henkisyys sekä musta väri ja raskaat, koristeelliset materiaalit. Koristeellisuus, muodot ja leikkaukset korostavat naisellisuutta, turhamaisuutta ja tunteikkuutta. Nykyaikaa ovat avoin selkä ja pitsihihat. 


Etualalla Irina (Malla Ylijurva)
Irina
Irina on sisarista nuorin. Hänen asunsa on valkoinen läpi näytelmän. Vaikka Irina muuttuu ja aikuistuu, hänen mielensä kirkkaus ja puhtaus säilyvät. Nuoruuden intoa korostavat vaatteen tyttömäiset muodot; vyöte on runsas ja hihat kuin siivet. Näytelmän aikana Irina kehittyy, aikuistuu ja lähtee töihin, mikä näkyy myös asussa. Vaatteet muuttuvat jakkupukua muistuttaviksi. Nykyaikaisia piirteitä niissä ovat hihojen ja pääntien muoto sekä hihojen pituus.

Olga, Maša ja Irina kuuluvat ylimystöön ja ovat tarkkoja pukeutumisestaan. Heillä on sananen sanottavanaan veljensä vaimon Natašan tyylistä. ”Kultaseni, työ vyö.”, toteaa Olga Natašalle. Vyön ja muun puvustuksen näet Kolmen sisaren esityksissä, jotka jatkuvat Rovaniemen Teatterissa 20. toukokuuta saakka. Klikkaa teatterin nettiin Kolmen sisaren sivulle tutustuaksesi tarinaan ja nähdäksesi esitysajat.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Mahdollisuus kokea jotain uutta

Koskaan ei kannata sanoa ei koskaan, teatteristakaan

”Koskaan en ole käynyt teatterissa ja nyt käyn” kuului otsikko ilmoitukselle, jolla teatterimme sai hakemuksia Menuteatterin katsojiksi. Pääsyvaatimuksena oli, että teatteri on hakijalle outo laji ja houkuttaisi nyt testaamaan. Yhteydenottojen joukosta onni suosi Katariina Kiviniemen seuruetta, joka ajeli Lappia-talolle akselilta Ivalo-Kemijävi. Leipomoalan yrittäjä Katariina kertoo teatterin olleen mielessä muttei kuuluneen hänen arkeensa. 
- Monen monta kertaa olin aiemmin aikonut lähteä teatteriin, mutta aina oli jäänyt lähtemättä. Siksipä hetken mielijohteesta kirjoitin vastausviestin ilmoitukseen sähköpostilla.

Etukäteen Katariina tiesi esityksen nimen Menuteatteriksi ja että heitä odottaisi kierros kulisseissa ennen näytöksen alkua.
- Odotimme mukavaa iltaa hyvässä seurassa ja mielenkiintoista esitystä. Saavuttuamme teatteriin meidät vietiin kattavalle kierrokselle kulisseihin. Meille kerrottiin Alvar Aallon suunnitteleman talon historiasta ja vastikään valmistuneesta remontista. 

Matkan varrella vastaan tuli monta ihmetyksen aihetta. Esityksen rakentuminen vaatii yllättävän paljon aikaa ja monen ammattilaisen työpanosta. Lisäksi illan esitys Menuteatteri säväytti.  
- Ilta oli suurenmoinen kokemus, ihan tuli wow-olo kun lähdimme kohti kotia! Oli yllättävää huomata, miten paljon työtä täytyy tehdä mm. puolesta vuodesta vuoteen ennen esitystä. Näytöksessä vatsalihakset saivat tehdä työtä, kun nauroimme niin paljon. 

Katariinan seurue koki saaneensa jotain arvokasta; täysin uuden elämyksen. Teatteri-ilta ei jäänyt yhteen vaan saa jatkoa, kun yrittäjä järjestää arjestaan aikaa. 
- Olimme kiitollisia siitä, että saimme kokea uuden elämyksen - teatterielämyksen! Viihdyimme erittäin hyvin ja varmasti aiomme tulla uudelleen mahdollisimman pian. 

Jos haluat kokea saman kuin Katariina, pidä kiirettä. Menuteatteri kun naurattaa ja liikuttaa katsojia enää kerran, lauantaina 19. maaliskuuta kellariteatterissa. Jos kiinnostuit sanomaan esitykselle kyllä, klikkaa teatterin verkkosivuille (www.rovaniementeatteri.fi/ohjelmistossa/menuteatteri) tai asioi Lappia-talon lippukassalla.


maanantai 14. maaliskuuta 2016

Luottokuljettajia

Näyttelijöillä on oma luottokuljettaja

Kuva on kiertueelta 70-luvun alkuvuosilta.
Rovaniemen Teatterin esityspaikkoja löytyy lähes 99000 neliökilometrin alueelta. Luku on Lapin pinta-ala ja osoittaa teatterin tehtäväkentän kokoa. Kulttuuritalo on alueteatteri, jonka tehtävänä on viedä esityksiään kaikkiin pohjoisen kuntiin. Näytelmien kuljettamisen se on uskonut toiselle ammattilaiselle, Liikenne O. Niemelä Oy:lle, jolla on kokemusta bussimatkojen järjestelyistä Suomessa ja ulkomailla vuodesta 1951. 

Kumppaneiden yhteistyö on kestänyt useamman vuosikymmenen. Kun aikoinaan teatteriväki kulki Lapin selkosia kahdella Niemelän autolla tai auton ja peräkärryn yhdistelmällä, nykyvuosina kiertueryhmä sekä rekvisiitta pakkautuvat yhteen Niemeläläiseen. Mikä siinä on ajellessa, kun on 50-paikkainen pitkänmatkan luksusbussi mukavuuksilla. Teatterin tarpeisiin vähimmäisvaatimuksena ovat kookkaat tavaratilat, jolloin mukaan sopivat erikoisemmatkin matkatavarat, kuten näytelmän lavasteet ja puvustus sekä valo- ja äänikalusto.

Varusteluakin tärkeämpää teatterille on palvelu. ”Kuljettajasta tulee osa kiertueryhmää. Hänen on oltava joustava, kun oman työn lisäksi sopimukseen kuuluu lipunmyyntiä ja esitysten rakentamista.”, selventää organisaattori Tiina Lonka teatterilta. 

Kun lähtöpäivä koittaa, Niemelän auto odottaa sovitusti teatteritalon pihalla. Kiertueryhmä pakkaa bussiin lasten- ja aikuistennäytelmien tykötarpeet, näyttelijät ja kaksi teatteritekniikan ammattilaista. Ryhmän startattua on ensimmäinen tauko, perinteinen tekniikan paussi jo ensimmäisellä vastaantulevalla huoltoasemalla. Siitä lähtee taival kaamosta kohti ja pakkasta päin lappilaisiin kylätaloihin ja kouluihin. 

Niemelän ja teatterin yhteiseen historiaan kuuluu tuhansia näytöksiä, jotka ovat tuoneet viihdettä kymmenille tuhansille lappilaisille. Oli aika, kun kuljettaja haki syrjäkyliltä lapsia isomman kylän esityksiin. Oli myös aika, kun kilometrejä ei laskettu. ”Lähdimme aamuviideltä Saariselältä, menimme Nellimiin esittämään kaksi näytöstä lapsille ja ajoimme sieltä Ivaloon, jossa oli esitykset aikuisille ja lapsille. Yöllä yhden aikaan pääsimme Saariselälle majapaikkaan.”, muistelee näyttämömestari Seppo Kemppainen.

Alueteatterilla on leikkimielinen sääntö, että kiertueen tapahtumat jäävät kiertueelle. Teatteri paljastaa kuitenkin muiston Kalixista, jossa oli kiire pystyttämään näytöstä. Esiintyjäporukka odotti pihalla talonmiestä oven aukaisuun mutta miestä ei kuulunut. Kuski ja teatterilaiset kiersivät taloa löytämättä avointa ovea. Viimein näyttämömies hermostui, haki peräkärrystä työkalupakin todeten, että on niitä murtohommia ennenkin tehty ja värkkäsi takaoven auki. Ryhmä rupesi töihin ja tunnin kuluttua paikalle ilmestyi talkkari tuohtuneena kyselemään, miten vieraat ovat sisällä. Näyttämömies keksi moittia talkkaria myöhästymisestä ja siitä, että tämä oli unohtanut oven auki.

Lisää tarinoita saavat niin lappilaiskatsojat kuin tekijätkin tänä keväänä Alueteatterin ja Niemelän yhteistyön tuottamana. Tapaamisiin bussimatkalla ja teatterissa.

Alueteatterin kevään näytelmä Pikavoitto on koettavissa ma 4.4. Luontokeskus Kellokkaassa, 
ti 5.4. Kittilässä, ke 6.4. Kivitaipaleessa,  ma 11.4. Pelkosenniemellä, ti 12.4. Savukoskella, ke 13.4. Sallassa, to 14.4. Kemijärvellä, ma 9.5. Utsjoella, ti 10.5. Inarissa ja ke 11.5. Ivalossa. Näytökset alkavat klo 19.

torstai 25. helmikuuta 2016

Riemua rooleista

Kuka on näyttelijä Irinan vaatteissa?

Kun Rovaniemen Teatterin johtaja Kari Väänänen kutsui Malla Ylijurvan koe-esiintymiseen, tämä arveli saavansa toisenlaisen vastauksen, kuin todellisuudessa kävi. ”Luulin Vänän sanovan kiitos, voit poistua, otamme yhteyttä kuukauden päästä. Hän sanoikin joo, sinä saat roolin. Sen jälkeen meni pari päivää ihmetellessä.”

Kyseessä on klassikkonäytelmä Kolme sisarta ja yksi sen isoimmista rooleista, Irina. Koe-esiintyjä oli nuori nainen, joka oli jo lapsena toivonut Lappia-talon lavalle. Sinne asti hän ei ollut vielä ehtinyt mutta katsomoon kyllä - parhaimmillaan 17 kertaa saman näytelmän takia. Palo näyttelemiseen on vienyt Konttisen kesäteatteriin, Young Artiin, Rovalan nuorisoteatteriin, Lapin ylioppilasteatteriin ja Samperin teatteriin. Niiden lisäksi rooleja on ollut esimerkiksi Hullu, hullumpi, yläaste -sarjassa ja Robinin musiikkivideolla.

Malla työskentelee Kolmessa sisaressa opintojensa ohella. Alana hänellä on viittomakieli ja valmistumisen jälkeen tähtäimenä jatkaa opiskelua toisaalla. ”Nautin käsillä tekemisestä ja viittomakielen ilmaisuvoimaista. Unelmana on kuitenkin päästä teatterikouluun ja saada näyttelijän paperit.”

Ammattiteatterin harjoitusprosessi kaksiosaisen työpäivän kera on tuntunut uraansa aloittavalle näyttelijälle rankalta ja antoisalta samanaikaisesti. ”Ensimmäiset pari viikkoa oli lukuharjoituksia ja toteuttelin kaksiosaiseen päivään. Luimme tekstiä ja keskustelimme. Se oli vaikeampaa kuin uskoin, koska tarvitsen toimintaa.” 

Väliin kiilasi joululoma ja sen jälkeen harjoitukset käynnistyivät näyttämöllä. ”Minulle oli ensimmäinen kerta lähestyä tekstiä noin perusteellisesti. Keskustelut kypsyivät päässä joululoman ja sen jälkeen harjoitukset lähtivät sujumaan. Kun olimme käyneet tausta-ajatukset läpi, niitä ei tarvinnut enää käsitellä niin tarkkaan näyttämöharjoituksissa.” 

Vaikka Malla on ollut ensikertalainen, hän kokee tuleensa ohjatuksi kuin ammattilainen. Teatterityössä häntä viehättää vaihtelevuus ja mahdollisuus kehittää itseään. ”Väänänen ei ole pitänyt pumpulissa vaan pyysi esimerkiksi ottamaan jotain lyhyttä lausetta 10 kertaa uudestaan, jos en saanut ajatusta ulos tai äänenkäyttö ei toiminut. Ammattilaisten työskentelyä on kiehtovaa seurata, heiltä tulee niin paljon materiaalia. Olen onnellinen, että olen saanut heiltä tukea ja työkaluja.” 

Malla on ehtinyt näytellä paljon, muttei ammattiteatterin tarkkuudella ja mittakaavassa. Kun hän pääsi kiinni työtapaan, roolihahmon tapa reagoida muuttui luonnolliseksi. ”En ole ennen ajatellut, kuinka iso työ on valmistaa näytelmä. Pitää huomioida, miten ja missä hahmo liikkuu, onko hän asemassa valoihin nähden, peittääkö toisen näyttelijän. Täytyy kuulla iskut ja reagoida niihin, ottaa repliikkien hännät kiinni, painottaa oikeita sanoja ja säilyttää rytmi. Täytyy myös muistaa ajatus repliikin takana ja näyttää se. Kun saa rytmin, kaikki menee omalla painollaan. Välillä unohdan olevani Malla.”

Roolihahmoaan Irinaa näyttelijä pitää hemmoteltuna haaveilijana, joka aikuiseksi kasvettuaan joutuu kohtaamaan tosielämän. ”Irina on sitten kun -hahmo ja odottaa prinssi uljasta, joka tulee ja vie Moskovaan. Hän haluaa, muttei saa aikaiseksi. Lopulta hänelle iskee tajuntaan, että elämä on toisenlaista kuin kuvitelmat. Hän hokee kaiken olevan hyvin, vaikka kaikki on pielessä.”

Näytöspäivänä Malla tietää pääsevänsä tekemään juuri sitä, mitä haluaa. ”Kun yleisö tulee, on huikeaa. Saan päättää ensimmäisen näytöksen ja olla yksin lavalla.” Muistatko sinä hetken, kun joku pitkäaikaisista haaveistasi toteutui? Jos vastaat kyllä, tiedät millainen riemu Irinan roolivaatteiden sisällä elää.


Kolmelle sisarelle jossain kaukana siintää unelma, jossa kaikki olisi toisin. Heidän tarinansa on koettavissa Rovaniemen Teatterissa 21. toukokuuta saakka. Tutustu näytelmään ja katso esitysajat teatterin verkkosivuilla: rovaniementeatteri.fi/Ohjelmistossa/KOLME-SISARTA.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Saisiko olla menu ilman kaloreita?


Ei kiitos paleolle ja vähähiilareille, mikä ettei nyhtökauralle ja kyllä kiitos Menuteatterille. Ehkä olet huomannut uutisointia Dash-ruokavaliosta, joka on valittu parhaimmaksi yleisdieetiksi Amerikassa. Ruokavalio muistuttaa suomalaisasiantuntijoiden suosituksia. Siinä syödään runsaasti kasviksia, vältetään suolaa ja sokeria sekä suositaan vähärasvaisia maitotuotteita, marjoja, pähkinöitä ja täysviljaa. Dashin on todettu alentavan verenpainetta ja suojelevan kakkostyypin diabetekselta. Ruokavalio saa amerikkalaistutkimuksen mukaan verenpaineen alenemaan yhtä tehokkaasti kuin lääkkeet. 

Meillä on ruokavalioksi jotain vielä herkullisempaa, nimittäin kulttuuriharrastus. Kansainvälisten tutkimusten mukaan kulttuuririennoissa käyminen edistää terveyttä ja lisää elinvuosia enemmän kuin terveysliikunta tai laihduttaminen. Kulttuurin kuluttaja elää kahdesta kolmeen vuotta pidempään kuin harrastuksesta kieltäytyvä. Terveyden kannalta olennaisinta näyttää olevan harrastuksen sosiaalisuus. Ihminen kun on laumaeläjä, jonka hyvinvoinnille yhteisöllisyys on tärkeää.

Keskivartalonsa kokoa tarkkaileville meillä on täsmävinkki ja se on Menuteatteri, joka sekoittaa ravintola- ja teatterimaailmat, gastronomian ja dramaturgian hauskalla tavalla. Esitys on puolentoista tunnin kattaus teatterinumeroita, jotka näyttelijät ovat etukäteen valmistelleet ja koonneet illan menuksi. 


Näytöksen aikana sinä saat valita itseäsi kiinnostavan teatteriannoksen, tilata sen ja maksaa leikkirahoilla. Esiintyjät ottavat tehtäväkseen kypsentää ja viimeistellä annoksen yleisön lämmössä. Jos kuulut vyötärönympäryksen kokoa kyttääviin, menu on sinulle täydellinen. Se ei tuo kehoosi yhtään kaloria mutta treenaa naurulihaksiasi, jotka tunnetusti löytyvät keskivartalon seudulta. 

Menuteatteri oli niin hauska ja rentouttava, että hihittelin vielä viikonloppunakin sitä kotona. He ovat ammattilaisia ja onnistuivat mielestäni erinomaisesti. Ideana menun tilaaminen leikkirahoilla oli riemastuttava. Itse menu visuaalisesti oli hauskasti laadittu ja arvoituksellinen, houkutteleva.”, kertoo Menuteatterin asiakas. Innostuitko sinäkin kokeilemaan? Menuteatteri on katettu Lappia-talon kellariteatteriin 30.1. – 24.3. Esitysajat löydät verkkosivulta rovaniementeatteri.fi/ohjemistossa/menuteatteri.