Eläimiä rooleissa

Lapinkoira Aslan ei kärsi ramppikuumeesta 


Teatterialalla on tapana vitsailla, että lemmikit ja lapset varastavat näyttämöllä kaiken huomion. Tänä vuonna on muutama lemmikki päässyt rooliin Rovaniemen Teatterissa ja saanut vastaansa ihmetteleviä huokauksia katsomosta. Teatterin bloggaaja lähti tutustumaan yhteen nelijalkaisista näyttelijöistä, joka hoitaa osaansa Esikoisessa. Hän on Taigahaun Liitävä Lahjapaketti eli Suomen lapinkoira Aslan, jonka omistaja Riitta Ihme kertoo saaneensa kutsun kulisseihin yllätyksenä. 
- Yhteydenotto tuli niin yllättäen, etten ehtinyt edes nähdä Esikoista etukäteen. Aslanin kasvattaja Heidi Ranta otti yhteyttä ja kysyi, kiinnostaisiko meitä rooli teatterissa. Pidin ajatusta hauskana ja totesin, että miksipä emme kokeilisi. 

Heti näytelmän aluksi päähenkilö Jari kertoo tulevana vuonna täyttävänsä kolmetoista sekä saavansa ammattikoululaiselta kuonoon ja joululahjaksi koiranpennun. Viimeinen sana enteilee eläinnäyttelijän ilmestymistä näyttämölle. Se odottaa kulisseissa omistajansa kanssa ja on vilkkaasta luonteestaan huolimatta oppinut ottamaan tilanteen tyynesti. Omistajaakaan ei jännitä vaan pääsy osaksi esitystä on ollut mielenkiintoista ja palvellut koiran kouluttamisessa. 
- Koiran kehitykselle on hyvä, että hän kokee erilaisia tilanteita. Aslan on vilkas ja utelias pentu. Tiesin, että hänellä on turvallinen ja hyvä rooli. Hän siirtyy kohtauksen aikana sylistä syliin ja on oppinut ottamaan rauhallisesti. 

Persoonana Aslan on energinen ja sosiaalinen mutta omaksunut paikkaansa laumansa peränpitäjänä. 
- Aslan on aivan ihana pentu ja tulee toimeen lauman muiden jäsenten kanssa. Meillä on kaksi muutakin koiraa, joista vanhin on 14-vuotias ja lauman pomo. Aslan on isokokoinen mutta vielä laumassaan pahnan pohjimmaisena. Sillä on menossa kasvupyrähdys ja kohta tulee raja vastaan, että koira ei enää näytä nuorelta, eivätkä ihmiset jaksa kantaa sitä. 

Eläinystävän tuttavapiirissä teatterirooli on herättänyt iloa ja ihmetystä. Nyt Aslanin ura näyttelijänä on jäämässä ja hänen pestinsä on siirtymässä seuraavalle koiranpennulle. Vaikka koira on oppinut käymään näyttämöllä muina lemmikkeinä, on pienen jännityksen kuulunutkin näkyä. Onhan se ihmeellinen tilanne ilmestyä jouluaattona uuden perheen jäseneksi, Esikoinen-näytelmässä Jarin ja Tervojen joukkoon.


Esikoinen palaa joulutauon jälkeen Rovaniemen Teatteriin ja on nähtävissä vielä 2.1.-27.2. Kun haluat tietää tarkemmat esitysajat, klikkaa itsesi teatterin verkkosivuille: rovaniementeatteri.fi/ohjelmistossa/ESIKOINEN.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutustu Joulutarinan näyttelijälupauksiin (osa 3/4)

Tutustu Joulutarinan näyttelijälupauksiin (osa 2/4)

Tarpeistonvalmistaja ei hätkähdä vähästä