Esikoisen lämpöä, huumoria ja traagisuutta, kirjoittaa Esko Janhunen

Tervo ja Janhunen kohtaavat ensi-illassa. Kuva Leena Talvensaari. 

Esikoista lukiessani aloin välittömästi nähdä sen näyttämöllä, tasojen nousevan ja laskevan, pyörön pyörivän, valojen vaihtuvan ja näyttelijöiden juoksevan ja puhuvan. Ja ennen kaikkea tunteiden kirjon koko aikaisen ja valtaisan aaltoilun.

Ihastuin luettuani Esikoisen lämpöisyyteen. Se on tarina värikkäästä ja iloisesta ja kummallisesta perheestä, jossa toisista välitetään ja huolehditaan. Sanaa rakkaus siellä ei viljellä, mutta se siellä asuu. Tuli mieleen Reko Lundanin loistava Aina joku eksyy, sukutarina täynnä maukkaita persoonia, elämän vääjäämättömiä käänteitä, ihmisten heikkouksia ja vahvuuksia. Ja runsaasti huumoria. Ja traagisuutta. Eli kirja antoi täydet emmeet näytelmään, jossa ihmisiä voi naurattaa ja itkettää. Ja sellaisesta näytelmästä minä pidän.

Dramatisoinnin aloitin merkkaamalla ylös kaikki ne paikat ja tapahtumat ja hetket, jotka minua jotenkin pyöräyttivät, naurattivat tai liikuttivat. Tein niistä listan, siitä tuli pitkä, karsin sen noin puoleen ja kävin pohtimaan, miten tämän aineksen yhdistelisi kohtauksiksi ja minkälaiseen järjestykseen. Kirjan kronologinen päiväkirjamuoto helpotti asiaa huomattavasti ja siitä tuli myös luontevasti näytelmän runko.

Halusin dramatisoinnista mahdollisimman tiiviin, nopeita yllättäviä käänteitä, suoraan kohtauksen sisään ja sähäkkä leikkaus seuraavaan. Tiiviydellä halusin jättää tilaa tekemiselle, sanattomalle teatterille, tunnelmassa uimiselle. Ja aika hyvin onnistuin. Puristin monisataasivuisen romaaniin kuusikymmentäviisiliuskaiseksi näytelmäksi, jollaista itse tykkäisin lähteä työstämään valmiiksi esitykseksi.

En ole käsikirjoittajana mikään luonnonlahjakkuus vaan osoitus opiskelun ja työnteon merkityksestä. Olen käynyt toistakymmentä pitkää käsikirjoituskurssia eri gurujen alaisuudessa ja sieltä tuli oppia, että kirjaa dramatisoidessasi tartu siihen, mitä kirjailija toistaa. Siitä löydät dramatisoinnille teeman ja pohjan. Tervon kirjassa toistuu perheenjäsenten keskinäinen lämpö ja huolenpidon halu ja –kyky. Siksi kaikki alkaa lämmöstä ja välittämisestä ja päättyy lämpöön ja välittämiseen vaikka välillä kaikki on yhtä kaaostanssia veitsenterällä.

Ja toinen väistämätön teema on kirjailijan synty. Nuori Jari saa kuulla perheessään ja suvussaan niin hurjia tarinoita, että ne vetävät hänet väkisin mukaan pyörteisiinsä, niistä innostumaan ja niitä tallentamaan. Ja niihin kiinni jäämään.  Esikoinen on matka tarinoiden maailmaan, tosien ja kuviteltujen ja niiden sekoituksiin. Siksi Esikoinen sopii teatteriin mitä parhaiten, koska teatteri on juuri sitä. Värikkäiden ja tunnevoimaisten tarinoiden maailma.

Esko Janhunen,
joka on kirjoittanut Jari Tervon romaanista näytelmän

Pääset Esikoisen kyytiin Rovaniemen Teatterissa. Tutustu tapaukseen verkkosivuilla: rovaniementeatteri.fi/Ohjelmistossa/ESIKOINEN