torstai 22. lokakuuta 2015

Äänimaailma, jota Seitakuro rikastuttaa


Seitakuoron Kadri Joamets sai tietää Kumiseva hanki -fantasiadraamasta ensi kertaa kolme vuotta sitten. Hän sai tuntumaa sen musiikista ja tarinasta säveltäjä Seppo ”Paroni” Paakkunaiselta ja vaikuttui kuulemastaan. 
-Kansalaisfoorumin Timo Tervo kutsui Seitakuoron Kumisevaan hankeen. Paroni kävi Rovaniemellä mukanaan levy, jossa oli muutamia osia teoksesta. Hän kertoi Pirkko Arstilan tarinan lentävästä noidasta ja haaveilleensa, että Kumiseva hanki esitetään vielä jossain. Se tuntui heti mielettömältä jutulta.

Esitys sai kuoron johtajan kiinnostumaan siinä määrin, että tietämättä aikatauluista hän lupasi joukkonsa osallistuvan. 
- Vuosi sitten alkoi tuntua, että Kumiseva hanki voisi onnistua. Kerroin kuorolle, että ensi talvena olette teatterilla ja saatte unohtaa iltavapaat.
Seitakuoro on käynyt laulamaan Kumisevan hangen sävelmiä jo keväällä 2015, ennen kuin harjoitukset alkoivat Lappia-talossa. Niiden käynnistyttyä kuoro onnistui yllättämään ohjaaja Hannu Frimanin.
- Kevään ja syksyn olemme harjoitelleet lauluja ja pitäneet leirejä. Olimme valmiita, kun näyttämöharjoitukset alkoivat ja laulajat saivat heti keskittyä niihin. He olivat ensimmäisestä kerrasta saakka niin hyvin mukana, että Hannu tuli erikseen kiittämään meitä.

Seitakuoro on tottunut esiintyjä. Sen jäsenet ovat vitsailleet keikkojen vaikeimmaksi osuudeksi lavalle saapumisen ja siltä poistumisen mutta nyt he ovat saaneet uusia haasteita. 
- Nyt on Seitakuorolla enemmän miettimistä. Musiikki on ammattimaista ja jakaantuu kaikkiin ääniin. Laulamisen lisäksi kuoro saa huutaa sekä tehdä paholaisten, susien ja noidan apureiden ääniä.

Harjoituksissa on ehtinyt sattua kaikenlaista hauskaa. Alkuun kuoro asettui automaattisesti lavalle kuoromuodostelmaan mutta huomasi tulleensa ohjatuksi toimintaan, tansseihin ja taistelukohtauksiin. 
- Seitakuorolaiset osaavat käyttäytyä lavalla vapaasti mutta he ovat tottuneet olemaan kuoron muodossa. He menivät vaistomaisesti kuoron muotoon ja koreografi Outi Kallaksen piti ohjata heidät liikkeelle. He ovat saaneet kyljet kipeiksi taistelukohtauksissa ja juosseet susina lavalla niin, että reisilihakset ovat olleet hapoilla. 

Kuoron johtaja Kadri Joamets on saanut siirtyä ohjaajan tehtävästä rohkaisijan rooliin ja uskoo joukkueeseensa. 
- Olen sivusta rohkaisija. Tsemppaan laulajia kuin jääkiekkovalmentaja, että hyvin se menee. Olen ylpeä heistä, eikä pelota yhtään etteivätkö pärjäisi.

Joamets on johtanut kuoroa 15 vuotta, eikä ole aiemmin saanut vastaansa Kumisevan hangen kaltaista tilaisuutta. Häntä ja kuorolaisia motivoi pääsy osaksi musiikkifantasian tarinaa ja ammattiteatterin tuotantoa. 
- Kumiseva hanki on mielenkiintoinen tarina, johon Pirkko Arstila on poiminut kiehtovia asioita Lapista ja jonka Paroni on osannut laittaa musiikiksi. Laulajat pääsevät työskentelemään ammattinäyttelijöiden ja -tanssijoiden kanssa. Näyttelijät ovat todella hyviä laulajia, esityksessä on mahtava solisti Helsingistä ja taitava ohjaaja, jolla on teoksesta selkeä kuva. Harjoitukset menevät helposti. Ne ovat syitä, miksi Kumiseva hanki on laulajille mielenkiintoinen ja miksi he ovat täydellä innolla mukana.

Harjoitusvaiheeseen on kuulunut eksotiikkaa ja taivaan valkeita, kuten Lapin pääkaupungin kulttuurielämään kuuluukin.  
- Tämä tuntuu mystiseltä. Viime viikolla lauloimme näyttämöllä revontulista ja Lapin luonnosta ja kun menimme ulos, revontulet paloivat taivaalla.
Toivottavasti kuoron näkemät reposet ennustivat Kumisevan hangen katsojille kokemusten rikkautta.

Musiikkifantasia Kumiseva hanki pohjautuu Pirkko Arstilan käsikirjoitukseen, jonka Seppo "Paroni" Paakkunainen on säveltänyt musiikkinäytelmäksi. Se kertoo tarinan lentonoidasta ja tuo Lappia-talon suurelle näyttämölle teatteria, tanssia ja Seitakuoron. Tutustu esitykseen osoitteessa kumisevahanki.com ja anna musiikkifantasian kantaa sinut lappilaisiin mielenmaisemiin.


torstai 15. lokakuuta 2015

Koreografin juhla ei ole pelkkää hangella tanssimista

Tanssija, koreografi ja tanssiteatteri Studio Solun perustaja Outi Kallas viettää 20-vuotistaiteilijajuhlaansa liikuttamalla. Yksi hänen vuoden projekteistaan on koreografia Kumiseva hanki -fantasiadraamaan. Koreografia on lähtenyt syntymään musiikista ja sanoista. ”Kuvitan äänimaailmaa ja juonimaailmaa. Sain itseni musiikkimaailmaan lukuharjoituksissa, kun näyttelijät lauloivat. Tehtävänä on myös tukea tarinaa, tanssin pitää musiikin lisäksi seurata sanoja.” 

Työ on alkanut keskusteluilla ohjaajan ja esityksen visuaalisuuden kanssa. ”Tätä on tehty Hannu Frimanin kanssa. Auttaa paljon, kun puhumme Hannun kanssa samaa kieltä. Koreografiaan vaikuttaa myös se, että puvut ovat olleet valmiina hyvissä ajoin.”

Outi paljastaa Kumisevan hangen liikekieleksi kallasmaisuuden tarkoittaen nykytanssia ja maanläheisyyttä. ”Nykytanssipuolelle tämä menee. Liike on voimakasta. Toisaalta vastapainona on hempeitä, rauhallisia kohtauksia.” Koreografi haluaa, että tanssi näkyy. ”Tanssin tarkoitus on tukea kokonaisuutta. Tanssia on paljon ja tanssijat ovat läsnä koko ajan.”

Tanssiryhmään kuuluu kaksi miestä ja kaksi naista sekä kaksi varatanssijaa, jotka pystyvät paikkaamaan kaikkia tanssirooleja. ”Sain tanssijat, jotka halusin. Se on hyvä porukka ja minun ei tarvitse olla huolissaan, etteivätkö he pärjäisi tai ymmärtäisi. Heitä on helppo liikuttaa.”

Liike pääsi alkamaan harjoituksissa, kun teatterin Minna Siitonen oli tehnyt ryhmälle harjoitusnauhat. ”Naisista ei kukaan ole aiemmin ollut teatteritanssijoita. Heillä on suuri motivaatio siitä, että pääsivät mukaan. Harjoituksissa kukaan ei ala vilkuilla kelloa puolta tuntia ennen loppua, vaan he ennemmin kysyvät, että ai mekö lopetetaan jo.” 

Tanssijat ovat saaneet ja ottaneet vastuuta koreografiasta. ”Annan heille valmiin materiaalin, jota minun täytyy päästä nopeasti katsomaan. Sitten aletaan porukalla miettiä. Jos ei toimi, muutetaan. Ja sitten lyödään lukkoon. Tanssijat odottavat kovasti harjoitusten alkamista työryhmän kanssa. He saavat olla apuna kuoron liikuttamisessa.”

Tanssiryhmän ja kuoron lisäksi Kumisevassa hangessa tanssivat näyttelijät, joita koreografi pitää liikunnallisina ja vastaanottavaisina. ”Näyttelijöitä uskaltaa liikuttaa. He ovat mukana sillä mielin, että anna tulla vaan. Tällä hetkellä on luottavainen olo, eikä jännitä huonolla tavalla ollenkaan. Kun harjoitukset alkavat, pääsemme heti lentoon.” 

Outi Kallas opiskelee parhaillaan tanssiliiketerapeutiksi. Hän oli ehtinyt päättää, ettei tee opintojen ohella muuta, mutta on silti löytänyt itsensä Kumisevan hangen lisäksi useista projekteista. ”Tanssiliiketerapia on iso asia, joka viehättää ja vie. Sen lisäksi olen nyt Studio Solulla, teatterilla ja SantaParkilla.” Tänä talvena Outi omistautuu asioille, joista hän nauttii. ”Olen onnellinen, että saan tehdä koreografiaa ja opiskella. Juuri sitä, mitä haluan.” 20-vuotista uraansa hän ehtii juhlimaan vasta Kumisevan hangen liikutettua katsojien mieliä, ensi kevään alkaessa.


Outin ja muiden Kumisevan hangen tekijöiden esittelyt näet verkkosivuilla kumisevahanki.com. Löydät samoilta sivuilta myös Kumisevan hangen tarinan, esitysajat ja lippukaupan. 


torstai 8. lokakuuta 2015

Esikoisen lämpöä, huumoria ja traagisuutta, kirjoittaa Esko Janhunen

Tervo ja Janhunen kohtaavat ensi-illassa. Kuva Leena Talvensaari. 

Esikoista lukiessani aloin välittömästi nähdä sen näyttämöllä, tasojen nousevan ja laskevan, pyörön pyörivän, valojen vaihtuvan ja näyttelijöiden juoksevan ja puhuvan. Ja ennen kaikkea tunteiden kirjon koko aikaisen ja valtaisan aaltoilun.

Ihastuin luettuani Esikoisen lämpöisyyteen. Se on tarina värikkäästä ja iloisesta ja kummallisesta perheestä, jossa toisista välitetään ja huolehditaan. Sanaa rakkaus siellä ei viljellä, mutta se siellä asuu. Tuli mieleen Reko Lundanin loistava Aina joku eksyy, sukutarina täynnä maukkaita persoonia, elämän vääjäämättömiä käänteitä, ihmisten heikkouksia ja vahvuuksia. Ja runsaasti huumoria. Ja traagisuutta. Eli kirja antoi täydet emmeet näytelmään, jossa ihmisiä voi naurattaa ja itkettää. Ja sellaisesta näytelmästä minä pidän.

Dramatisoinnin aloitin merkkaamalla ylös kaikki ne paikat ja tapahtumat ja hetket, jotka minua jotenkin pyöräyttivät, naurattivat tai liikuttivat. Tein niistä listan, siitä tuli pitkä, karsin sen noin puoleen ja kävin pohtimaan, miten tämän aineksen yhdistelisi kohtauksiksi ja minkälaiseen järjestykseen. Kirjan kronologinen päiväkirjamuoto helpotti asiaa huomattavasti ja siitä tuli myös luontevasti näytelmän runko.

Halusin dramatisoinnista mahdollisimman tiiviin, nopeita yllättäviä käänteitä, suoraan kohtauksen sisään ja sähäkkä leikkaus seuraavaan. Tiiviydellä halusin jättää tilaa tekemiselle, sanattomalle teatterille, tunnelmassa uimiselle. Ja aika hyvin onnistuin. Puristin monisataasivuisen romaaniin kuusikymmentäviisiliuskaiseksi näytelmäksi, jollaista itse tykkäisin lähteä työstämään valmiiksi esitykseksi.


En ole käsikirjoittajana mikään luonnonlahjakkuus vaan osoitus opiskelun ja työnteon merkityksestä. Olen käynyt toistakymmentä pitkää käsikirjoituskurssia eri gurujen alaisuudessa ja sieltä tuli oppia, että kirjaa dramatisoidessasi tartu siihen, mitä kirjailija toistaa. Siitä löydät dramatisoinnille teeman ja pohjan. Tervon kirjassa toistuu perheenjäsenten keskinäinen lämpö ja huolenpidon halu ja –kyky. Siksi kaikki alkaa lämmöstä ja välittämisestä ja päättyy lämpöön ja välittämiseen vaikka välillä kaikki on yhtä kaaostanssia veitsenterällä.

Ja toinen väistämätön teema on kirjailijan synty. Nuori Jari saa kuulla perheessään ja suvussaan niin hurjia tarinoita, että ne vetävät hänet väkisin mukaan pyörteisiinsä, niistä innostumaan ja niitä tallentamaan. Ja niihin kiinni jäämään.  Esikoinen on matka tarinoiden maailmaan, tosien ja kuviteltujen ja niiden sekoituksiin. Siksi Esikoinen sopii teatteriin mitä parhaiten, koska teatteri on juuri sitä. Värikkäiden ja tunnevoimaisten tarinoiden maailma.

Esko Janhunen,
joka on kirjoittanut Jari Tervon romaanista näytelmän

Pääset Esikoisen kyytiin Rovaniemen Teatterissa. Tutustu tapaukseen verkkosivuilla: rovaniementeatteri.fi/Ohjelmistossa/ESIKOINEN

maanantai 5. lokakuuta 2015

Noitia, susia ja ruumiinmultia


Näin mielikuvissani tunturissa riehuvan vallanhimoisen, ahneen naisen, Reetan, ja hänen vastavoimansa, viisaan tietäjän, jonka nimesin Akmeeliksi. Nimi oli eksoottinen ja tälle hahmolle sopiva. En tiennyt sen nimisen tietäjän olleen ”oikeasti” olemassa ja hänen patsaansa seisovan Sodankylän kunnantalon aulassa. Toinenkin Akmeeli on elänyt, hänen kerrotaan kunnostautuneen taisteluissa vainolaisia vastaan. Mutta minun Akmeelini on täysin oman mielikuvitukseni tuotetta.

Reeta ja Akmeeli käyttäytyvät kuin nykyihmiset. Kaikki tänne ja heti! Minä – minä - minä! He ovat itsekkyydessään tuhoamaisillaan äitimaan, mutta maahiset puuttuivat kilpataisteluun ja maa pelastui. Me tarvitsisimme tällä hetkellä maahisten apua kipeästi ilmaston muutoksen torjunnassa ja maailman hukkuessa saasteisiin.


Draamassani Lapin viimeinen noitarumpukin löysi paikkansa. Se ei olekaan saksalaisessa museossa vaan maahisten kätköissä tunturin alla.


Lapissa riittää todellakin tarinoita! Kuuntelin kerran Lapin Yliopiston tutkijan Elina Helander- Renvallin esitelmää susista. Naama peruslukemilla hän luennoi erittäin kaupunkilaiselle yleisölle, että joskus ammoin nuorukaisten halutessa seikkailuja, he muuttivat itsensä talvella susiksi. Silloin he pääsivät juoksemaan pitkien matkojen päähän – ikään kuin ”matkustelemaan” - ja tekemään mitä lystäsivät. Silloin tällöin oli saatu kaadettua susi, jonka turkin alta löytyi vaatteiden kappaleita – se oli selvästi ollut ihmissusi.

Susien uskottiin olevan noitien apulaisia, siksi ”Kumisevassa hangessakin” sudet ovat noitanaisen, Reetan, tottelevainen armeija. Tässä todellisessa elämässä susillakin pitää olla oikeus elää. Ne pysyvät valitettavasti lihansyöjinä, vaikka kovasti toivoisimme niiden ryhtyvän vegaaneiksi.

Minua kiehtoo myös tarina ihmiskarhuista. Silloin – joskus ammoin – milloin se sitten olikaan – ihmiset saattoivat muuttaa itsensä karhuiksi talven ajaksi. Ei tarvinnut hankkia ruokaa, lämmittää kotaa ja viettää vaivalloista talvielämää vaan sai nukkua mukavasti lämpimässä koko talven! Muumitkin muuten nukkuivat talven ajan massu täynnä havunneulasia.


Paha silmä on yleinen käsite kaikissa kulttuureissa. Lapin korvissa kulkijaa vahtivat kiilusilmät kortot – pahat ajatukset. Oli manalaisia, rauhattomia sieluja, joka eivät viihtyneet haudassa vaan lentää leuhottelivat sinne tänne etsien isäntää. Ihmisen istuskellessa leirinuotiolla hän tunsi kiilusilmien tuijotuksen pimeydestä ja kuuli manalaisten kauhean kahinan. Itse piru tulee juttusille, jos ei osaa oikeita loitsuja.


Öisin Lapin kirkkomailla taisi käydä ennen vanhaan hirmuinen kuhina. Noitakonstien tekijät konttasivat rapsuttamassa hilsettä ruumiin päästä, keräilemässä luun kappaleita ja nyppimässä vainajien hiuksia. Ruumiin mullalla saattoi tehdä kamalia taikoja, jos sitä sekoitti vaikka kahvikupposeen.


Noidat, shamaanit, pirut, manalaiset, velhot ja maahiset täyttivät pääni kunnes olin yli äyräitteni täynnä Lapin taikuuksia. Keskellä yötä kissa pudotti jonkun tavaran lattialle. Yön hiljaisuudessa kolahdus kuulosti kuin katto putoaisi. Heräsin kauhuissani: ” Nyt ne ovat täällä!”. Ketkä ”ne?” Noitavoimat tietenkin! Olin lukenut liikaa Samuli Paulaharjun ”Tunturien yöpuolta”.


Pirkko Arstila

Kumisevan hangen käsikirjoittaja

Fantasiadraama Kumiseva hanki saa ensi-iltansa 13. marraskuuta Rovaniemen Teatterissa. Tutustu tarinaan ja katso esitysajat teatterin verkkosivuilta.

torstai 1. lokakuuta 2015

Yhtä monta mielipidettä kuin on katsojaakin

Linda ja Karoliina viettivät TET-viikkonsa teatterissa, kävivät esityksissä ja kirjoittivat niistä. Ohesta voit lukea heidän ajatuksiaan Pilipaliprinsessasta.

Pilipaliprinsessa on herttainen näytelmä Lili-nimisestä prinsessasta, joka pohtii, millainen on oikea prinsessa.

Lili on vauhdikas ja malttamaton lapsi. Hän poikkeaa muista prinsessoista, koska hän on viisaampi kuin perinteiset prinsessat. Hän nimittäin miettii syy- ja seuraussuhteita tarkkaan.
Lili on innokas pikkuprinsessa, minkä huomaa puheen nopeudesta. Vauhtia voisi vähän hidastaa kuitenkin säilyttäen innokkuuden.
Näytelmä on kuitenkin sinänsä koominen, koska Lilissä on poikamaisia piirteitä, vaikka hän yrittääkin olla tyttömäinen. Esimerkiksi perinteisten prinsessojen neuvonantajina toimii kauniita ja uljaita eläimiä, mutta Lilin neuvonantaja on rupsahtanut kala.
Kokonaisuudessaan näytelmä oli hauska, ja katsoja pystyi samaistumaan Liliin. 
Näytelmä sopii noin 5-10-vuotiaille. Lapset saavat osallistua näytelmään mukaan äänestämällä tietyissä tilanteissa. 

Linda ja Karoliina


Kun haluat tietää esityksestä lisää, klikkaa itsesi Pilipaliprinsessan verkkosivulle.