maanantai 21. syyskuuta 2015

Hyvä syy herkutella

Leivos maistuu teatterilta ja suosikkisuklaalta

Millainen on sinulle unelmien aamu tai mieleisin tapa viettää kahvitaukoa? Onko se kiireetön ja lähileipomon lämpimäisillä maustettu? Joka kaupungissa on siihen mahdollisuus omien pulla- ja leipäpuotiensa ansiosta. Yksi puodeista löytyy Rovaniemeltä, Lappia-talon ja kulttuuritalo Wiljamin naapurista Kansankadulta. Leipomo on Eijan pullapuoti, jota Vuokko Takapuro alkoi hoitaa yrittäjänä 1. helmikuuta 2015.

Teatterin läheisyys niin sijainniltaan kuin harrastuksenakin sai Vuokon kehittämään ensimmäisen leivoksensa näytelmän innoittamana. Leivokseen kiteytyy yrittäjän innostus alaansa ja teatteriin. ”Alettuani yrittäjäksi ajattelin, että minulla on valta tehdä mitä haluan. Idea vain tuli jostain. Tiesin, että Jari Tervon Esikoinen oli tulossa näytelmänä Lappia-talolle. Kun olen teatteri-ihminen, kokenut teatterin omaksi jutuksi ja suhtautunut siihen tunteella, halusin yrittäjäurani esikoisleivoksena tehdä Esikoinen-leivoksen.”  



On olemassa klassisia leivosreseptejä mutta Vuokko halusi luoda jotain omaa. ”Teatterilta tuli vinkki, että Esikoisessa syödään pullavauvaa, eli mokkapaloja. Olen lukenut kirjan jo kahteen kertaan ja kolmas kerta on menossa. Siinä Jari kertoo, miten Esme-täti tekee pullavauvan. On kahvikupin mitalla sokeria, leivinjauhetta, rasvaa ja niin edelleen. Koko ohjetta kirjasta ei saa.”

Vuokko keksi muokata reseptistä oman versionsa ja yhdistää leivokseen tuttuja mausteita 70-luvulta. ”Jari syö kirjassa Da Capo -suklaata. Halusin laittaa siitä makuja mukaan.”

Ennen kuin esikoinen pääsi vitriiniin, se kävi läpi tuotekehittelyä. Ulkonäkö sai mokkaruudun muodon ja maku kävi asiakkaiden testattavana. ”Teimme leipurin kanssa erilaisia versioita ja maistatimme niitä asiakkailla. Nyt leivos on valmis.” Siellä, Kansankatu kolmessa, Vuokon esikoisleivos on valmiina pääsemään kaveriksi kahvikupillisellesi. 




Leipomoyrittäjää inspiroinut näytelmä Esikoinen nousee Rovaniemen Teatteriin 25. syyskuuta. Tutustu tapaukseen teatterin verkkosivuilla: rovaniementeatteri.fi/Ohjelmistossa/ESIKOINEN.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Lumovoimaa, josta kirjoittaa Pirkko Arstila

Lapin lumo

Olen länsirannikon kasvatti, jolle Lappi oli tuntematon ulottuvuus. Joskus käväisin työmatkalla edestakaisin Rovaniemellä. Minulla oli aina väärät vaatteet enkä nähnyt Rovaniemestä muuta kuin Pohjanhovin. 

Tunsin ihmisiä, joka olivat Lapista kotoisin ja he kaipasivat aina takaisin. He kuvailivat Lapin metsiä. Etelän metsät olivat heidän mielestään ”sotkuisia”, täynnä puskia, risukkoja ja erikokoisia puita, mutta Lapin metsät olivat siistejä, selkeitä kuin puistot. Kuusetkin muistuttivat kynttilöitä.

Etelän kuu oli vain keltainen reikä taivaan kannessa, mutta Lapin kuu oli hopeaa! Lapissa oli kunnon talvi ja kaamos hohti lumen valoa. Oikeastaan heillä ei ollut kaamosta ollenkaan, se oli etelän keksintöä. 
En uskonut sanakaan ennen kuin todella pääsin tutustumaan aitoon Lappiin.
Mahtavan Tenon maisemissa aika pysähtyi. Kiirettä ei ollut olemassakaan vaan huolet lensivät tuulten mukana. Tunturin varpuvuoteella voi kuunnella kivien supatusta – nekin osaavat tarinoita. Kuutamoöinä kaikki, kaikki  - muuttuu hopeaksi.
 

Lapin maaperässä on energiaa, jota kiinalaiset kutsuisivat nimeltä ”qi”. Nykypäivän stressattu ihmisparka on menettänyt kykynsä ottaa sitä vastaan. Aistimme ovat surkastuneet. Kaupunkilaisen on vaikea enää haistaa ja maistaa kuin kuulo, näkö, maut ja ihon aistit olisivat jotenkin haalistuneet. ”Kolmas silmämme” on kadonnut.

Vaistot olivat ennen ihmiselle hengissä selviämisen edellytys. Lapin asukkailla on tänäkin päivänä hyvät vaistot. Emäntä panee kahvipannun tulelle ja kohta vieras jo kopistelee lunta saappaistaan eteisessä. Kaikilla erämaan emännillä on ”etiäisiä”.

Joskus ammoin ihmiset ja eläimet ymmärsivät toistensa puhetta. Puilla, virroilla, tuntureilla oli omat haltijansa. Kaikista tarinoista kiehtovat eniten tietäjät ja noidat. Lentonoidat pystyivät siirtymään paikasta toiseen ajatustensa voimalla, siitä nimikin on syntynyt. He saattoivat muuttaa itsensä kaloiksi, linnuiksi tai pedoiksi.

Staaloista, tunturipeikoista, en ollut ennen kuullutkaan, mutta jättiläiset olivat tuttuja lapsuuden tarinoista, sillä länsirannikollakin oli ollut jättiläisiä. Luin jostakin, että jääkauden jälkeen pohjoisessa olisi asunut pitkä, suurikokoinen heimo, joka ilmeisesti joutui taisteluihin muiden, pienikokoisempien heimojen kanssa.


Länsirannikon jättiläiset olivat kiviä paiskovia äijän köriläitä, mutta Lapin staalot olivat brutaaleja ihmissyöjiä. Ne söivät pieniä lapsia ja loitsuivat ihmisiä kiviksi. Ihmisveren ne haistoivat kaukaa.


Kuvittelin staalot nykypäivään. Ne olisivat hurjasti tatuoituja jengiläisiä. Jos tulisivat pimeällä kadulla vastaan, juoksisin karkuun. 
Staaloilla oli vain yksi silmä. Kenties jättiläiskokoisilla muinaisihmisillä oli ollut suuret, siniset silmät.

Maahisten kuvitellaan olevan ryppyisiä ja rumia kuin säkkikankaiset talviperunat. Mutta maahiset omistavat maan rikkaudet. Jalokivet. Kullan. Hopeat. He pitävät huolta äitimaasta, jota me maan päälliset, itsekkäät ihmiset tuhoamme minkä kerkeämme. Maahiset eivät kannata ydinvoimaa. He ovat ystävällisiä, kauniita pikkuihmisiä, joita voi olla enää jäljellä vain suurissa erämaissa. 

Pirkko Arstila
Kumisevan hangen käsikirjoittaja

Tutustu tästä Kumisevan hangen tekijöihin ja tarinaan.


maanantai 7. syyskuuta 2015

Pukusuunnittelua

Lumikuningattaren suomalaispuvustaja näkee fantasian silmin 


Lumikuningatar-elokuvan Suomen kuvausten puvustusassistentti Elina Vasko kertoo olevansa omimmillaan luodessaan asuja fantasiamaailmaan. ”Olen tehnyt sekä fantasiaa että realistisia, aikakauteen sidottuja puvustuksia ja huomannut, että fantasia on lempilajini." Lumikuningatarta tehdessään hän sai uuden, mielenkiintoisen haasteen; suunnitella puvut Kumiseva hanki -musiikkinäytelmään. Näytelmä on Rovaniemen Teatterin tuotanto, jonka on käsikirjoittanut Pirkko Arstila ja säveltänyt Seppo ”Paroni” Paakkunainen. 

Esitys sijoittuu tarinoiden Lappiin, lentonoitien, maahisten ja ihmisten maille. Se on pukusuunnittelijalle iso projekti, koska asut on luotava näyttelijöiden, ilma-akrobaatin ja muusikon lisäksi 30-hengen kuorolle ja tanssiryhmälle. Vasko tarttui työhön mielellään ja piti suunnitelmissaan lähtökohtana kirjoittajan ja säveltäjän visioita. ”Aloitin Kumisevan hangen suunnittelun tilaisuudessa, jossa Pirkko Arstila ja Paroni Paakkunainen kertoivat taustaa tarinasta ja musiikista. Pirkko oli saanut tarinan lähtökohdan unessa, mikä oli minulle tärkeä inspiraation lähde. Tiesin, että käsikirjoittajalla on vahvat visiot ja halusin kunnioittaa niitä. Esimerkiksi maahiset ovat uljaita ja kuninkaallisia, eivätkä säkkeihin pukeutuneita.” 

Kumisevan hangen visuaalisuus lähti muotoutumaan käsikirjoituksesta, joka kertoi hahmojen ominaispiirteitä. Tarinassa on kolme maailmaa omine käsityksineen kauniista ja rumasta sekä hyvästä ja pahasta. Päähenkilölle, lentonoita Reetalle on ominaista turhamaisuus, pinnallisuus ja muovisuus. ”Reetan vaatteet heijastelevat nykyajan kertakäyttökulttuuria. Toisaalta hän on myös tyylikäs ja ajaton sopien luotuun kokonaiskuvaan.” Toinen maailma on maahisten, jossa on kultaa, kuninkaallisuutta ja ikiaikaista viisautta. ”Tekstissä puhutaan korven voimasta. Maahisilla on ylväästi jalat maassa. Heissä on rehevyyttä ja renessanssi-ihmisen kaltaista moniosaajaa, joihin vaakasuuntaiset viivat tuovat vakautta.” 

Kolmantena tasona ovat ihmiset, jotka näyttävät muihin hahmoihin verrattuna realistisemmilta. Heidän asunsa ovat saaneet vaikutteita idästä. ”Ihmisten asut ovat niin lähellä normaalia, kuin fantasiamaailmassa voi olla. Säveltäjä-Paronin rytmiikassa on aasialaisia vaikutteita, jotka näkyvät myös puvuissa suomalaisina ja kaukaasialaisina vivahteina. Ja myös saamelaisuutena, heidän kulttuuriaan kunnioittaen. Kun omat sukujuureni johtavat itärajalle ja Karjalaan, oli luontevaa ottaa sieltä muotoja, pintoja ja värejä.”

Pukusuunnittelijana Vasko on päässyt osaksi Kumisevan hangen valmistumista paperilta näyttämölle. Kun esitys tulee ensi-iltaansa noidan päivänä 13. marraskuuta, suunnittelija uskoo katsojan mielikuvituksen syttyvän. ”Kun projisoinnit, lavastus, puvut ja musiikit yhdistyvät, katsoja saa henkeäsalpaavia hetkiä.”


Elina Vasko, pukusuunnittelija

Elina Vasko opiskelee viidettä vuotta vaatetussuunnittelua Lapin yliopistossa ja haluaa erikoistua pukusuunnitteluun. Teatterimaailmaan hän rakastui työskennellessään tarjoilijana ja lämpiön esimiehenä Helsingin kaupunginteatterissa ja Lilla Teaternissa. Kutsumus ajoi vaihtamaan alaa matkailun liikkeenjohdosta vaatetussuunnitteluun ja hakeutumaan Lapin yliopistoon. Pukusuunnittelijan tehtäviä alkoi tulla, ensin ylioppilasteatterista, sitten kesäteatterista ja vielä ammattilaisryhmistä ja elokuvasta, josta viimeisimpänä on työ Lumikuningattaren puvustusassistenttina Suomen kuvauksissa. Teatterissa Vaskon suunnittelutyön jälkeä pääsee näkemään Kumisevan hangen esitysten alkaessa noidan päivänä, 13. marraskuuta 2015.


Lue Kumisevasta hangesta lisää: www.kumisevahanki.com