lauantai 29. elokuuta 2015

Kumisevan hangen huminaa päässä, kertoo Pirkko Arstila


Mistä kaikki alkoi

Käsikirjoituksen aihio alkoi kehkeytyä Dalvadasin kylässä Tenon varrella. Se on niin pikkiriikkinen kylä, että autoilija suhauttaa sen ohi minuutissa.  Tunturikoivujen lehdet kiiltävät hopealantteina ja Norjan tunturien takana vyöryvät mahtavat pilvilinnat.

Dalvadas eli pitkään vielä 60-luvulla omissa oloissaan ja Turun Yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitos on kerännyt sieltä folkloristiikan aineksia kuten uskomuksia, tarinoita ja perinnetietoutta. Ihmiset kertovat yhä tarinoita, he kuulevat ja näkevät ”etiäisiä”. Eräänä aamuna vanha emäntä valitti pihalla, ettei ollut pystynyt nukkumaan, koska ”koskeen hukutetut äpärät parkuivat koko yön”. Kerran vanha mies kertoi nähneensä kuolleen metsästyskaverinsa hiihtäneen talvella vastaan.


Dalvadasista ajoin usein Karigasniemelle ”Kalastajan majataloon”,  ”Pohjolan Tijuanaan”. Baaritiskillä huudettiin suomeksi, norjaksi, ruotsiksi ja kaikilla saamen kielillä. Tunsin olevani Villin Pohjolan filmauksessa, tällä etelän ”riukunaisella” oli korvat höröllä kuunnellessani uskomattomia juttuja uskomattomista seikkailuista erämaissa ja uskomattomista Tenon lohen vonkaleista. Yritin opiskella perhokalastusta, näpersin perhoja, seisoin virrassa vyötäisiäni myöten nauttien veden voimasta ja yöttömän yön valosta. En saanut yhtäkään kalaa eikä sillä ollut väliäkään.


Valtavan maiseman keskellä tunsin itseni haituvaiseksi. Mitättömäksi. Ihmettelin miksi tiesin niin vähän Lapin voimasta? Miksi en ollut kuullutkaan, että Suomen sisällä on toinenkin maa? 


Sain ”Kouralta” apurahan saamelaiskulttuuriin tutustumiseksi ja saatoin rauhassa keskittyä tarinoihin ja historiaan. Kouluissa ei kerrota Lapin menneisyydestä, Lappihan on pelkkiä tonttuja, joulupukkia ja lumilautailua. Kouluissa pitäisi Lappi-tietoutta lisätä tuntuvasti ja myös turistit pitäisi saada kiinnostumaan muustakin kuin monotansseista. 


Hiihtokeskukset joulupukkeineen muistuttavat Disneyn elokuvia, sen sijaan Lapin alkuperäiset, maagiset voimat löytyvät ja avautuvat vain hiljaisuuden keskellä suunnattoman taivaan kuvun alla. 


Dalvadasissa isäntäväkeni puhui kotona saamea. Halusin olla kohtelias ja sanoa minäkin jotakin saameksi, jos ei muuta niin kiitos ja näkemiin, mutta turistille ei ollut eikä ole sanakirjaa. Niinpä minulle hankittiin Norjan puolelta lasten värjäysaapinen. Aapisesta syntyi Dalvadasin tuvassa iso meteli. Oli kuulemma väärä saame! Olin huomaamatta sekaantunut kielipolitiikan kiistakysymyksiin. Avartavaa yhtä kaikki! En oppinut paljoakaan, mutta oli lystikästä muotoilla alkeellisia lauseita. Suurin palkinto oli ymmärtää saamenkielisiä kuvatekstejä lehdistä. 


Lappi alkoi humista päässäni. Mielikuvitus aloitti laukkansa. Unissani kiepahteli outoja kuvia. Olin aivomyrskyisessä tilassa kirjoitellen mieleeni nousevia näkyjä ylös. Siitä on jo vierähtänyt miltei 15 vuotta, mutta muistan yhä innostukseni roihun. 


Löysin Seppo ”Baron” Paakkunaisen. Ymmärsimme toisiamme ensi tapaamisesta. Minulla oli hänelle tarina ja hän kuuli sen musiikkina. 


Pirkko Arstila
Kumisevan hangen käsikirjoittaja   


Tutustu Kumisevan hangen tarinaan ja tekijöihin kumisevahanki.com:ssa.  

tiistai 11. elokuuta 2015

Mahdollisuus päästä toiseen maailmaan, sanoo Marja Selin


Marja Selinille kulttuuriharrastus kuuluu jokapäiväiseen elämään. Teatterin lisäksi hän käy konserteissa, tanssiesityksissä ja oopperassa sekä tekee teatteriretkiä ystäviensä kanssa Ouluun, Tampereelle, Helsinkiin ja ulkomaille säännöllisesti. ”Olen aina ollut kiinnostunut kulttuurista. On ollut automaatio käydä esityksissä. Se on harrastus ja yhdistää samanmielistä ystäväpiiriä, joka on ollut koossa jo 40 vuotta.” 

Kiinnostus teatteriin on perua äidiltä, jonka kanssa Marja kävi katsomassa esimerkiksi rovaniemeläisten muistamat 60–70 -lukujen Viulunsoittaja katolla -musikaalit. Harrastus kulki mukana Turkuun opiskeluaikaan, josta on erityisesti jäänyt mieleen Lapualaisooppera. Nykyisin tie vie joskus teatteriin yksinkinmutta yleensä Marja järjestää menoja ystävilleen. ”Olen yleensä se, joka soitan ja haen liput kaikille.” Marja vie myös lapsenlapsiaan teatteriin ja on iloinen siitä, että muut perheet tekevät samaa. ”Lastenlapset ovat oppineet käymään. Siitä saa jo elämyksen, kun näkee lasten reaktioita. On ilahduttavaa, että tehdään lastenteatteria ja että vanhemmat vievät lapset sinne.”

Marja käy vuoden aikana melkein kaikissa esityksissä, joita kotikaupungissa on tarjolla. Parasta antia ovat olleet esimerkiksi Kiviä taskussa sekä Mielensäpahoittaja, jotka Marja on nähnyt Rovaniemellä ja Etelä-Suomessa. ”Rovaniemen ja Tampereen Mielensäpahoittajat olivat yhtä hyviä. Ja meidän Kiviä taskussa -näytelmästä tykkäsin aivan valtavasti. Se ei hävinnyt ollenkaan Helsingin versiolle.” Muita mieleisiä ovat olleet esimerkiksi Reitari, Sarasvatin hiekkaa, Karhukirjeitä Karhumäestä ja Leiri maailman laidalla sekä Tampereen Teatterin Kurjat.

Oopperafanina Marja reissaa paljon, kiertää esityksissä Euroopassa ja silti pitää Rovaniemen kulttuuritarjontaa esimerkillisenä. ”Meillä on upea tarjonta. Liput ovat edullisia eikä niitä tarvitse varata puolta vuotta etukäteen. Ja melkein kaikki on kävelymatkan päässä keskustasta.” Marja seuraa kulttuurielämää aktiivisesti ja lukee, mitä siitä kerrotaan mediassa. ”Luen arvostelutkin ja olen useasti eri mieltä. Esitykset ovat pääasiassa olleet aika mukavia. Arvostelun perusteella ei kannattaisi jättää jotain näytelmää katsomatta. On usein itsestä kiinni, miten pääsee mukaan. Aika harvoin on esitystä, josta en yhtään tykkäisi.”

Kun kohdalle sattuu erityisen mieleinen näytelmä, se tempaa omaan maailmaansa. ”Siinä on sosiaalinen puoli ja pääsee toiseen maailmaan vähäksi aikaa. Arkipäivästä irrottautuminen on se juttu.” Kulttuurinharrastajana Marja myös lukee paljon ja on esimerkiksi tutustunut Jari Tervon Esikoiseen, joka on tulossa Rovaniemen Teatterin ohjelmistoon syyskuussa 2015. ”Jännittävä nähdä mitä on tulossa.” Syksyllä saamme tietää, millaiseen maailmaan Esikoinen Marja Selinin vie.