keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Eläimiä rooleissa

Lapinkoira Aslan ei kärsi ramppikuumeesta 


Teatterialalla on tapana vitsailla, että lemmikit ja lapset varastavat näyttämöllä kaiken huomion. Tänä vuonna on muutama lemmikki päässyt rooliin Rovaniemen Teatterissa ja saanut vastaansa ihmetteleviä huokauksia katsomosta. Teatterin bloggaaja lähti tutustumaan yhteen nelijalkaisista näyttelijöistä, joka hoitaa osaansa Esikoisessa. Hän on Taigahaun Liitävä Lahjapaketti eli Suomen lapinkoira Aslan, jonka omistaja Riitta Ihme kertoo saaneensa kutsun kulisseihin yllätyksenä. 
- Yhteydenotto tuli niin yllättäen, etten ehtinyt edes nähdä Esikoista etukäteen. Aslanin kasvattaja Heidi Ranta otti yhteyttä ja kysyi, kiinnostaisiko meitä rooli teatterissa. Pidin ajatusta hauskana ja totesin, että miksipä emme kokeilisi. 

Heti näytelmän aluksi päähenkilö Jari kertoo tulevana vuonna täyttävänsä kolmetoista sekä saavansa ammattikoululaiselta kuonoon ja joululahjaksi koiranpennun. Viimeinen sana enteilee eläinnäyttelijän ilmestymistä näyttämölle. Se odottaa kulisseissa omistajansa kanssa ja on vilkkaasta luonteestaan huolimatta oppinut ottamaan tilanteen tyynesti. Omistajaakaan ei jännitä vaan pääsy osaksi esitystä on ollut mielenkiintoista ja palvellut koiran kouluttamisessa. 
- Koiran kehitykselle on hyvä, että hän kokee erilaisia tilanteita. Aslan on vilkas ja utelias pentu. Tiesin, että hänellä on turvallinen ja hyvä rooli. Hän siirtyy kohtauksen aikana sylistä syliin ja on oppinut ottamaan rauhallisesti. 

Persoonana Aslan on energinen ja sosiaalinen mutta omaksunut paikkaansa laumansa peränpitäjänä. 
- Aslan on aivan ihana pentu ja tulee toimeen lauman muiden jäsenten kanssa. Meillä on kaksi muutakin koiraa, joista vanhin on 14-vuotias ja lauman pomo. Aslan on isokokoinen mutta vielä laumassaan pahnan pohjimmaisena. Sillä on menossa kasvupyrähdys ja kohta tulee raja vastaan, että koira ei enää näytä nuorelta, eivätkä ihmiset jaksa kantaa sitä. 

Eläinystävän tuttavapiirissä teatterirooli on herättänyt iloa ja ihmetystä. Nyt Aslanin ura näyttelijänä on jäämässä ja hänen pestinsä on siirtymässä seuraavalle koiranpennulle. Vaikka koira on oppinut käymään näyttämöllä muina lemmikkeinä, on pienen jännityksen kuulunutkin näkyä. Onhan se ihmeellinen tilanne ilmestyä jouluaattona uuden perheen jäseneksi, Esikoinen-näytelmässä Jarin ja Tervojen joukkoon.


Esikoinen palaa joulutauon jälkeen Rovaniemen Teatteriin ja on nähtävissä vielä 2.1.-27.2. Kun haluat tietää tarkemmat esitysajat, klikkaa itsesi teatterin verkkosivuille: rovaniementeatteri.fi/ohjelmistossa/ESIKOINEN.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Valoa


Mitä jos alkaisit itse kirkasvalolampuksi?  


#valoataiteelle – yksi häshtäg lisää vai tapahtumia oikeassa elämässä? Teatterin bloggaaja lähti tutkimaan asiaa ja löysi häshtägin takaa YK:n, Taiteen edistämiskeskuksen ja Taiteen edistämispäivän. YK on nimennyt vuoden 2015 kansainväliseksi valoon ja valoon perustuvan teknologian vuodeksi ja Taiteen edistämiskeskus taas joulukuun ensimmäisen Taiteen edistämispäiväksi.  Päivän teema on Valoa taiteelle ja se näkyy 14 paikkakunnalla Taiteen edistämiskeskuksen alueilla. Kaikissa niissä syttyy hämärän tullen valotaideteos. Meillä Napapiirillä hämärän tullen tarkoittaa varhaista iltapäivää, kello kolmea, jolloin Lappia-talon ikkunoihin aukeaa Riikka Vuorenmaan teos ”Piilo”. 

Taiteen edistämispäivän on tarkoitus käydä avointa keskustelua tarpeistamme ja oikeuksistamme taiteeseen sekä tuoda taidetta näkyväksi ja ihmisten luo. Piilo on nähtävissä Lappia-talolla joulukuun 21. päivään saakka. Riikka Vuorenmaa nostaa teoksessaan esille ikiaikaista luontoa, joka on piilossa rapautuvassa betonissa, hilseilevän maalin alla, kosteutena julistepaperissa ja asfaltin murtaen. Ajan hampaan puraisut tulevat esiin hassuina, rumina, viehkoina, outoina ja upeina. Rovaniemellä kuvatut materiaalipinnat heijastuvat Lappia-talon ikkunoihin, joissa ne näkyvät sisälle ja ulos.


Riika Vuorenmaan valo- ja kuvasuunnittelua on koettavissa tänä talvena myös teatterimme musiikkifantasiassa Kumiseva hanki. Riikka on Rovaniemelle kotiutunut freelance-valosuunnittelija ja valmistunut maisteriksi Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun sekä Lapin yliopiston mediakulttuurin koulutusohjelmista. Hän on mukana pohjoisissa esittävän taiteen ryhmissä, esimerkiksi Monitaideyhdistys Pisteen jäsenenä ja Agit-Cirkin tuotantojen vierailijana.  Etenkin nykytanssi ja -sirkus ovat hänelle tärkeitä taidemuotoja. Vuorenmaa tekee valosuunnitteluita myös Oulussa ja Helsingissä.


Osallistu sinäkin valaisemalla talvi-Suomi taiteella ja anna sen näkyä kirkkaasti tyylillä, josta tykkäät. Voit jakaa kokemuksiasi muiden valaisijoiden kanssa somessa häshtägillä #valoataiteelle.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Myyttisyys inspiroi musiikkifantasian säveltäjää

Kun Kumisevan hangen käsikirjoittaja Pirkko Arstila pyysi Seppo Paroni Paakkunaista säveltämään kirjoituksensa, Paroni kiinnostui ja kertoi olevansa heti valmis, jos voisi käyttää säveltämisessä tunturisaamelaisen joikun tyyppistä melodista ilmaisua. Pirkko antoi vapaat kädet ja musiikkifantasian sävellystyö sai alkaa.

Paakkunaisen insirpaation lähteenä nousee yksi nimi vahvasti esille. Se on saamelaistaiteilija Nils-Aslak Valkeapää, jonka kanssa Paroni on tehnyt lähes kolmekymmentä vuotta yhteistyötä. Kokemukset saamelaismusiikista lisättynä käsikirjoituksen sisältämään myyttisyyteen olivat hänen innoittajinaan sävellystyössä. 

- Jutasimme Nils-Aslak Valkeapään kanssa 27 vuoden aikana ympäri maailmaa ja Saamenmaata esittäen uutta saamelaista joikua. Pitkillä matkoilla sisäistin korvakuulolla hyvin paljon tunturisaamelaisen joikun olemusta. Nämä elämykset ja libreton sisältämä lappilainen myyttisyys antoivat inspiraatiota Kumisevan sävellystoimintaani.

Säveltäjä sai Kumisevan hangen valmiiksi 2006 mutta on vuosikymmenen aikana parannellut sitä muutamaan otteeseen. Hän on sisällyttänyt musiikkifantasiaan myös modernia äänimaailmaa. 
- Kumisevan hangen musiikki sisältää myös 1900-luvun lopun ja 2000-luvun alun modernin musiikin sävellysteknisiä ratkaisuja. Niiden lisäksi mukana on diatonisuudelle perustuvia aarioita.

Kumisevaa hankea on valmistettu Rovaniemen Teatterissa ja Seppo Paakkunainen pääsee kokemaan esityksen sen saadessa ensi-iltansa, noidan päivänä 13. marraskuuta. Säveltäjä odottaa musiikillisesti elämyksellistä ja visuaalisesti vaikuttavaa teatteria. Parhaillaan hänellä on työpöydällään Laulu Karjalasta ja suunnitelmissa draamaa Suomen juhlavuoteen 2017.
- Minulla on aluillaan Karjalan Kielen Seuran monitaiteellinen multimediaprojekti Laulu Karjalasta. Tähtäimessä on Suomen Valtion juhlavuosi 2017. Siinä on mukana muutama kohtaus ja nykytanssia vuosina 2013–2015 säveltämästäni draamasta Kalervam Poiga.

Myös työ Nils-Aslak Valkeapään taiteen parissa jatkuu. 
- Ruotsalainen elokuvaohjaaja Gunilla Bresky tekee parhaillaan elokuvaa Nils-Aslak Valkeapäästä. Sävellän filmiin musiikin ja siinä käytetään myös Ailun uusista joikuista vuosina 1980–1981 säveltämäni joikusinfonian Sami Luondu Golleriskun materiaalia.


Pääset kuulemaan Paronin säveliä musiikkifantasia Kumisevan hangen näytöksissä 12.11.2015 - 4.3.2016 Lappia-talossa. Kun haluat lukea esityksestä enemmän, klikkaa sivulle kumisevahanki.com.





torstai 22. lokakuuta 2015

Äänimaailma, jota Seitakuro rikastuttaa


Seitakuoron Kadri Joamets sai tietää Kumiseva hanki -fantasiadraamasta ensi kertaa kolme vuotta sitten. Hän sai tuntumaa sen musiikista ja tarinasta säveltäjä Seppo ”Paroni” Paakkunaiselta ja vaikuttui kuulemastaan. 
-Kansalaisfoorumin Timo Tervo kutsui Seitakuoron Kumisevaan hankeen. Paroni kävi Rovaniemellä mukanaan levy, jossa oli muutamia osia teoksesta. Hän kertoi Pirkko Arstilan tarinan lentävästä noidasta ja haaveilleensa, että Kumiseva hanki esitetään vielä jossain. Se tuntui heti mielettömältä jutulta.

Esitys sai kuoron johtajan kiinnostumaan siinä määrin, että tietämättä aikatauluista hän lupasi joukkonsa osallistuvan. 
- Vuosi sitten alkoi tuntua, että Kumiseva hanki voisi onnistua. Kerroin kuorolle, että ensi talvena olette teatterilla ja saatte unohtaa iltavapaat.
Seitakuoro on käynyt laulamaan Kumisevan hangen sävelmiä jo keväällä 2015, ennen kuin harjoitukset alkoivat Lappia-talossa. Niiden käynnistyttyä kuoro onnistui yllättämään ohjaaja Hannu Frimanin.
- Kevään ja syksyn olemme harjoitelleet lauluja ja pitäneet leirejä. Olimme valmiita, kun näyttämöharjoitukset alkoivat ja laulajat saivat heti keskittyä niihin. He olivat ensimmäisestä kerrasta saakka niin hyvin mukana, että Hannu tuli erikseen kiittämään meitä.

Seitakuoro on tottunut esiintyjä. Sen jäsenet ovat vitsailleet keikkojen vaikeimmaksi osuudeksi lavalle saapumisen ja siltä poistumisen mutta nyt he ovat saaneet uusia haasteita. 
- Nyt on Seitakuorolla enemmän miettimistä. Musiikki on ammattimaista ja jakaantuu kaikkiin ääniin. Laulamisen lisäksi kuoro saa huutaa sekä tehdä paholaisten, susien ja noidan apureiden ääniä.

Harjoituksissa on ehtinyt sattua kaikenlaista hauskaa. Alkuun kuoro asettui automaattisesti lavalle kuoromuodostelmaan mutta huomasi tulleensa ohjatuksi toimintaan, tansseihin ja taistelukohtauksiin. 
- Seitakuorolaiset osaavat käyttäytyä lavalla vapaasti mutta he ovat tottuneet olemaan kuoron muodossa. He menivät vaistomaisesti kuoron muotoon ja koreografi Outi Kallaksen piti ohjata heidät liikkeelle. He ovat saaneet kyljet kipeiksi taistelukohtauksissa ja juosseet susina lavalla niin, että reisilihakset ovat olleet hapoilla. 

Kuoron johtaja Kadri Joamets on saanut siirtyä ohjaajan tehtävästä rohkaisijan rooliin ja uskoo joukkueeseensa. 
- Olen sivusta rohkaisija. Tsemppaan laulajia kuin jääkiekkovalmentaja, että hyvin se menee. Olen ylpeä heistä, eikä pelota yhtään etteivätkö pärjäisi.

Joamets on johtanut kuoroa 15 vuotta, eikä ole aiemmin saanut vastaansa Kumisevan hangen kaltaista tilaisuutta. Häntä ja kuorolaisia motivoi pääsy osaksi musiikkifantasian tarinaa ja ammattiteatterin tuotantoa. 
- Kumiseva hanki on mielenkiintoinen tarina, johon Pirkko Arstila on poiminut kiehtovia asioita Lapista ja jonka Paroni on osannut laittaa musiikiksi. Laulajat pääsevät työskentelemään ammattinäyttelijöiden ja -tanssijoiden kanssa. Näyttelijät ovat todella hyviä laulajia, esityksessä on mahtava solisti Helsingistä ja taitava ohjaaja, jolla on teoksesta selkeä kuva. Harjoitukset menevät helposti. Ne ovat syitä, miksi Kumiseva hanki on laulajille mielenkiintoinen ja miksi he ovat täydellä innolla mukana.

Harjoitusvaiheeseen on kuulunut eksotiikkaa ja taivaan valkeita, kuten Lapin pääkaupungin kulttuurielämään kuuluukin.  
- Tämä tuntuu mystiseltä. Viime viikolla lauloimme näyttämöllä revontulista ja Lapin luonnosta ja kun menimme ulos, revontulet paloivat taivaalla.
Toivottavasti kuoron näkemät reposet ennustivat Kumisevan hangen katsojille kokemusten rikkautta.

Musiikkifantasia Kumiseva hanki pohjautuu Pirkko Arstilan käsikirjoitukseen, jonka Seppo "Paroni" Paakkunainen on säveltänyt musiikkinäytelmäksi. Se kertoo tarinan lentonoidasta ja tuo Lappia-talon suurelle näyttämölle teatteria, tanssia ja Seitakuoron. Tutustu esitykseen osoitteessa kumisevahanki.com ja anna musiikkifantasian kantaa sinut lappilaisiin mielenmaisemiin.


torstai 15. lokakuuta 2015

Koreografin juhla ei ole pelkkää hangella tanssimista

Tanssija, koreografi ja tanssiteatteri Studio Solun perustaja Outi Kallas viettää 20-vuotistaiteilijajuhlaansa liikuttamalla. Yksi hänen vuoden projekteistaan on koreografia Kumiseva hanki -fantasiadraamaan. Koreografia on lähtenyt syntymään musiikista ja sanoista. ”Kuvitan äänimaailmaa ja juonimaailmaa. Sain itseni musiikkimaailmaan lukuharjoituksissa, kun näyttelijät lauloivat. Tehtävänä on myös tukea tarinaa, tanssin pitää musiikin lisäksi seurata sanoja.” 

Työ on alkanut keskusteluilla ohjaajan ja esityksen visuaalisuuden kanssa. ”Tätä on tehty Hannu Frimanin kanssa. Auttaa paljon, kun puhumme Hannun kanssa samaa kieltä. Koreografiaan vaikuttaa myös se, että puvut ovat olleet valmiina hyvissä ajoin.”

Outi paljastaa Kumisevan hangen liikekieleksi kallasmaisuuden tarkoittaen nykytanssia ja maanläheisyyttä. ”Nykytanssipuolelle tämä menee. Liike on voimakasta. Toisaalta vastapainona on hempeitä, rauhallisia kohtauksia.” Koreografi haluaa, että tanssi näkyy. ”Tanssin tarkoitus on tukea kokonaisuutta. Tanssia on paljon ja tanssijat ovat läsnä koko ajan.”

Tanssiryhmään kuuluu kaksi miestä ja kaksi naista sekä kaksi varatanssijaa, jotka pystyvät paikkaamaan kaikkia tanssirooleja. ”Sain tanssijat, jotka halusin. Se on hyvä porukka ja minun ei tarvitse olla huolissaan, etteivätkö he pärjäisi tai ymmärtäisi. Heitä on helppo liikuttaa.”

Liike pääsi alkamaan harjoituksissa, kun teatterin Minna Siitonen oli tehnyt ryhmälle harjoitusnauhat. ”Naisista ei kukaan ole aiemmin ollut teatteritanssijoita. Heillä on suuri motivaatio siitä, että pääsivät mukaan. Harjoituksissa kukaan ei ala vilkuilla kelloa puolta tuntia ennen loppua, vaan he ennemmin kysyvät, että ai mekö lopetetaan jo.” 

Tanssijat ovat saaneet ja ottaneet vastuuta koreografiasta. ”Annan heille valmiin materiaalin, jota minun täytyy päästä nopeasti katsomaan. Sitten aletaan porukalla miettiä. Jos ei toimi, muutetaan. Ja sitten lyödään lukkoon. Tanssijat odottavat kovasti harjoitusten alkamista työryhmän kanssa. He saavat olla apuna kuoron liikuttamisessa.”

Tanssiryhmän ja kuoron lisäksi Kumisevassa hangessa tanssivat näyttelijät, joita koreografi pitää liikunnallisina ja vastaanottavaisina. ”Näyttelijöitä uskaltaa liikuttaa. He ovat mukana sillä mielin, että anna tulla vaan. Tällä hetkellä on luottavainen olo, eikä jännitä huonolla tavalla ollenkaan. Kun harjoitukset alkavat, pääsemme heti lentoon.” 

Outi Kallas opiskelee parhaillaan tanssiliiketerapeutiksi. Hän oli ehtinyt päättää, ettei tee opintojen ohella muuta, mutta on silti löytänyt itsensä Kumisevan hangen lisäksi useista projekteista. ”Tanssiliiketerapia on iso asia, joka viehättää ja vie. Sen lisäksi olen nyt Studio Solulla, teatterilla ja SantaParkilla.” Tänä talvena Outi omistautuu asioille, joista hän nauttii. ”Olen onnellinen, että saan tehdä koreografiaa ja opiskella. Juuri sitä, mitä haluan.” 20-vuotista uraansa hän ehtii juhlimaan vasta Kumisevan hangen liikutettua katsojien mieliä, ensi kevään alkaessa.


Outin ja muiden Kumisevan hangen tekijöiden esittelyt näet verkkosivuilla kumisevahanki.com. Löydät samoilta sivuilta myös Kumisevan hangen tarinan, esitysajat ja lippukaupan. 


torstai 8. lokakuuta 2015

Esikoisen lämpöä, huumoria ja traagisuutta, kirjoittaa Esko Janhunen

Tervo ja Janhunen kohtaavat ensi-illassa. Kuva Leena Talvensaari. 

Esikoista lukiessani aloin välittömästi nähdä sen näyttämöllä, tasojen nousevan ja laskevan, pyörön pyörivän, valojen vaihtuvan ja näyttelijöiden juoksevan ja puhuvan. Ja ennen kaikkea tunteiden kirjon koko aikaisen ja valtaisan aaltoilun.

Ihastuin luettuani Esikoisen lämpöisyyteen. Se on tarina värikkäästä ja iloisesta ja kummallisesta perheestä, jossa toisista välitetään ja huolehditaan. Sanaa rakkaus siellä ei viljellä, mutta se siellä asuu. Tuli mieleen Reko Lundanin loistava Aina joku eksyy, sukutarina täynnä maukkaita persoonia, elämän vääjäämättömiä käänteitä, ihmisten heikkouksia ja vahvuuksia. Ja runsaasti huumoria. Ja traagisuutta. Eli kirja antoi täydet emmeet näytelmään, jossa ihmisiä voi naurattaa ja itkettää. Ja sellaisesta näytelmästä minä pidän.

Dramatisoinnin aloitin merkkaamalla ylös kaikki ne paikat ja tapahtumat ja hetket, jotka minua jotenkin pyöräyttivät, naurattivat tai liikuttivat. Tein niistä listan, siitä tuli pitkä, karsin sen noin puoleen ja kävin pohtimaan, miten tämän aineksen yhdistelisi kohtauksiksi ja minkälaiseen järjestykseen. Kirjan kronologinen päiväkirjamuoto helpotti asiaa huomattavasti ja siitä tuli myös luontevasti näytelmän runko.

Halusin dramatisoinnista mahdollisimman tiiviin, nopeita yllättäviä käänteitä, suoraan kohtauksen sisään ja sähäkkä leikkaus seuraavaan. Tiiviydellä halusin jättää tilaa tekemiselle, sanattomalle teatterille, tunnelmassa uimiselle. Ja aika hyvin onnistuin. Puristin monisataasivuisen romaaniin kuusikymmentäviisiliuskaiseksi näytelmäksi, jollaista itse tykkäisin lähteä työstämään valmiiksi esitykseksi.


En ole käsikirjoittajana mikään luonnonlahjakkuus vaan osoitus opiskelun ja työnteon merkityksestä. Olen käynyt toistakymmentä pitkää käsikirjoituskurssia eri gurujen alaisuudessa ja sieltä tuli oppia, että kirjaa dramatisoidessasi tartu siihen, mitä kirjailija toistaa. Siitä löydät dramatisoinnille teeman ja pohjan. Tervon kirjassa toistuu perheenjäsenten keskinäinen lämpö ja huolenpidon halu ja –kyky. Siksi kaikki alkaa lämmöstä ja välittämisestä ja päättyy lämpöön ja välittämiseen vaikka välillä kaikki on yhtä kaaostanssia veitsenterällä.

Ja toinen väistämätön teema on kirjailijan synty. Nuori Jari saa kuulla perheessään ja suvussaan niin hurjia tarinoita, että ne vetävät hänet väkisin mukaan pyörteisiinsä, niistä innostumaan ja niitä tallentamaan. Ja niihin kiinni jäämään.  Esikoinen on matka tarinoiden maailmaan, tosien ja kuviteltujen ja niiden sekoituksiin. Siksi Esikoinen sopii teatteriin mitä parhaiten, koska teatteri on juuri sitä. Värikkäiden ja tunnevoimaisten tarinoiden maailma.

Esko Janhunen,
joka on kirjoittanut Jari Tervon romaanista näytelmän

Pääset Esikoisen kyytiin Rovaniemen Teatterissa. Tutustu tapaukseen verkkosivuilla: rovaniementeatteri.fi/Ohjelmistossa/ESIKOINEN

maanantai 5. lokakuuta 2015

Noitia, susia ja ruumiinmultia


Näin mielikuvissani tunturissa riehuvan vallanhimoisen, ahneen naisen, Reetan, ja hänen vastavoimansa, viisaan tietäjän, jonka nimesin Akmeeliksi. Nimi oli eksoottinen ja tälle hahmolle sopiva. En tiennyt sen nimisen tietäjän olleen ”oikeasti” olemassa ja hänen patsaansa seisovan Sodankylän kunnantalon aulassa. Toinenkin Akmeeli on elänyt, hänen kerrotaan kunnostautuneen taisteluissa vainolaisia vastaan. Mutta minun Akmeelini on täysin oman mielikuvitukseni tuotetta.

Reeta ja Akmeeli käyttäytyvät kuin nykyihmiset. Kaikki tänne ja heti! Minä – minä - minä! He ovat itsekkyydessään tuhoamaisillaan äitimaan, mutta maahiset puuttuivat kilpataisteluun ja maa pelastui. Me tarvitsisimme tällä hetkellä maahisten apua kipeästi ilmaston muutoksen torjunnassa ja maailman hukkuessa saasteisiin.


Draamassani Lapin viimeinen noitarumpukin löysi paikkansa. Se ei olekaan saksalaisessa museossa vaan maahisten kätköissä tunturin alla.


Lapissa riittää todellakin tarinoita! Kuuntelin kerran Lapin Yliopiston tutkijan Elina Helander- Renvallin esitelmää susista. Naama peruslukemilla hän luennoi erittäin kaupunkilaiselle yleisölle, että joskus ammoin nuorukaisten halutessa seikkailuja, he muuttivat itsensä talvella susiksi. Silloin he pääsivät juoksemaan pitkien matkojen päähän – ikään kuin ”matkustelemaan” - ja tekemään mitä lystäsivät. Silloin tällöin oli saatu kaadettua susi, jonka turkin alta löytyi vaatteiden kappaleita – se oli selvästi ollut ihmissusi.

Susien uskottiin olevan noitien apulaisia, siksi ”Kumisevassa hangessakin” sudet ovat noitanaisen, Reetan, tottelevainen armeija. Tässä todellisessa elämässä susillakin pitää olla oikeus elää. Ne pysyvät valitettavasti lihansyöjinä, vaikka kovasti toivoisimme niiden ryhtyvän vegaaneiksi.

Minua kiehtoo myös tarina ihmiskarhuista. Silloin – joskus ammoin – milloin se sitten olikaan – ihmiset saattoivat muuttaa itsensä karhuiksi talven ajaksi. Ei tarvinnut hankkia ruokaa, lämmittää kotaa ja viettää vaivalloista talvielämää vaan sai nukkua mukavasti lämpimässä koko talven! Muumitkin muuten nukkuivat talven ajan massu täynnä havunneulasia.


Paha silmä on yleinen käsite kaikissa kulttuureissa. Lapin korvissa kulkijaa vahtivat kiilusilmät kortot – pahat ajatukset. Oli manalaisia, rauhattomia sieluja, joka eivät viihtyneet haudassa vaan lentää leuhottelivat sinne tänne etsien isäntää. Ihmisen istuskellessa leirinuotiolla hän tunsi kiilusilmien tuijotuksen pimeydestä ja kuuli manalaisten kauhean kahinan. Itse piru tulee juttusille, jos ei osaa oikeita loitsuja.


Öisin Lapin kirkkomailla taisi käydä ennen vanhaan hirmuinen kuhina. Noitakonstien tekijät konttasivat rapsuttamassa hilsettä ruumiin päästä, keräilemässä luun kappaleita ja nyppimässä vainajien hiuksia. Ruumiin mullalla saattoi tehdä kamalia taikoja, jos sitä sekoitti vaikka kahvikupposeen.


Noidat, shamaanit, pirut, manalaiset, velhot ja maahiset täyttivät pääni kunnes olin yli äyräitteni täynnä Lapin taikuuksia. Keskellä yötä kissa pudotti jonkun tavaran lattialle. Yön hiljaisuudessa kolahdus kuulosti kuin katto putoaisi. Heräsin kauhuissani: ” Nyt ne ovat täällä!”. Ketkä ”ne?” Noitavoimat tietenkin! Olin lukenut liikaa Samuli Paulaharjun ”Tunturien yöpuolta”.


Pirkko Arstila

Kumisevan hangen käsikirjoittaja

Fantasiadraama Kumiseva hanki saa ensi-iltansa 13. marraskuuta Rovaniemen Teatterissa. Tutustu tarinaan ja katso esitysajat teatterin verkkosivuilta.

torstai 1. lokakuuta 2015

Yhtä monta mielipidettä kuin on katsojaakin

Linda ja Karoliina viettivät TET-viikkonsa teatterissa, kävivät esityksissä ja kirjoittivat niistä. Ohesta voit lukea heidän ajatuksiaan Pilipaliprinsessasta.

Pilipaliprinsessa on herttainen näytelmä Lili-nimisestä prinsessasta, joka pohtii, millainen on oikea prinsessa.

Lili on vauhdikas ja malttamaton lapsi. Hän poikkeaa muista prinsessoista, koska hän on viisaampi kuin perinteiset prinsessat. Hän nimittäin miettii syy- ja seuraussuhteita tarkkaan.
Lili on innokas pikkuprinsessa, minkä huomaa puheen nopeudesta. Vauhtia voisi vähän hidastaa kuitenkin säilyttäen innokkuuden.
Näytelmä on kuitenkin sinänsä koominen, koska Lilissä on poikamaisia piirteitä, vaikka hän yrittääkin olla tyttömäinen. Esimerkiksi perinteisten prinsessojen neuvonantajina toimii kauniita ja uljaita eläimiä, mutta Lilin neuvonantaja on rupsahtanut kala.
Kokonaisuudessaan näytelmä oli hauska, ja katsoja pystyi samaistumaan Liliin. 
Näytelmä sopii noin 5-10-vuotiaille. Lapset saavat osallistua näytelmään mukaan äänestämällä tietyissä tilanteissa. 

Linda ja Karoliina


Kun haluat tietää esityksestä lisää, klikkaa itsesi Pilipaliprinsessan verkkosivulle.


maanantai 21. syyskuuta 2015

Hyvä syy herkutella

Leivos maistuu teatterilta ja suosikkisuklaalta

Millainen on sinulle unelmien aamu tai mieleisin tapa viettää kahvitaukoa? Onko se kiireetön ja lähileipomon lämpimäisillä maustettu? Joka kaupungissa on siihen mahdollisuus omien pulla- ja leipäpuotiensa ansiosta. Yksi puodeista löytyy Rovaniemeltä, Lappia-talon ja kulttuuritalo Wiljamin naapurista Kansankadulta. Leipomo on Eijan pullapuoti, jota Vuokko Takapuro alkoi hoitaa yrittäjänä 1. helmikuuta 2015.

Teatterin läheisyys niin sijainniltaan kuin harrastuksenakin sai Vuokon kehittämään ensimmäisen leivoksensa näytelmän innoittamana. Leivokseen kiteytyy yrittäjän innostus alaansa ja teatteriin. ”Alettuani yrittäjäksi ajattelin, että minulla on valta tehdä mitä haluan. Idea vain tuli jostain. Tiesin, että Jari Tervon Esikoinen oli tulossa näytelmänä Lappia-talolle. Kun olen teatteri-ihminen, kokenut teatterin omaksi jutuksi ja suhtautunut siihen tunteella, halusin yrittäjäurani esikoisleivoksena tehdä Esikoinen-leivoksen.”  



On olemassa klassisia leivosreseptejä mutta Vuokko halusi luoda jotain omaa. ”Teatterilta tuli vinkki, että Esikoisessa syödään pullavauvaa, eli mokkapaloja. Olen lukenut kirjan jo kahteen kertaan ja kolmas kerta on menossa. Siinä Jari kertoo, miten Esme-täti tekee pullavauvan. On kahvikupin mitalla sokeria, leivinjauhetta, rasvaa ja niin edelleen. Koko ohjetta kirjasta ei saa.”

Vuokko keksi muokata reseptistä oman versionsa ja yhdistää leivokseen tuttuja mausteita 70-luvulta. ”Jari syö kirjassa Da Capo -suklaata. Halusin laittaa siitä makuja mukaan.”

Ennen kuin esikoinen pääsi vitriiniin, se kävi läpi tuotekehittelyä. Ulkonäkö sai mokkaruudun muodon ja maku kävi asiakkaiden testattavana. ”Teimme leipurin kanssa erilaisia versioita ja maistatimme niitä asiakkailla. Nyt leivos on valmis.” Siellä, Kansankatu kolmessa, Vuokon esikoisleivos on valmiina pääsemään kaveriksi kahvikupillisellesi. 




Leipomoyrittäjää inspiroinut näytelmä Esikoinen nousee Rovaniemen Teatteriin 25. syyskuuta. Tutustu tapaukseen teatterin verkkosivuilla: rovaniementeatteri.fi/Ohjelmistossa/ESIKOINEN.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Lumovoimaa, josta kirjoittaa Pirkko Arstila

Lapin lumo

Olen länsirannikon kasvatti, jolle Lappi oli tuntematon ulottuvuus. Joskus käväisin työmatkalla edestakaisin Rovaniemellä. Minulla oli aina väärät vaatteet enkä nähnyt Rovaniemestä muuta kuin Pohjanhovin. 

Tunsin ihmisiä, joka olivat Lapista kotoisin ja he kaipasivat aina takaisin. He kuvailivat Lapin metsiä. Etelän metsät olivat heidän mielestään ”sotkuisia”, täynnä puskia, risukkoja ja erikokoisia puita, mutta Lapin metsät olivat siistejä, selkeitä kuin puistot. Kuusetkin muistuttivat kynttilöitä.

Etelän kuu oli vain keltainen reikä taivaan kannessa, mutta Lapin kuu oli hopeaa! Lapissa oli kunnon talvi ja kaamos hohti lumen valoa. Oikeastaan heillä ei ollut kaamosta ollenkaan, se oli etelän keksintöä. 
En uskonut sanakaan ennen kuin todella pääsin tutustumaan aitoon Lappiin.
Mahtavan Tenon maisemissa aika pysähtyi. Kiirettä ei ollut olemassakaan vaan huolet lensivät tuulten mukana. Tunturin varpuvuoteella voi kuunnella kivien supatusta – nekin osaavat tarinoita. Kuutamoöinä kaikki, kaikki  - muuttuu hopeaksi.
 

Lapin maaperässä on energiaa, jota kiinalaiset kutsuisivat nimeltä ”qi”. Nykypäivän stressattu ihmisparka on menettänyt kykynsä ottaa sitä vastaan. Aistimme ovat surkastuneet. Kaupunkilaisen on vaikea enää haistaa ja maistaa kuin kuulo, näkö, maut ja ihon aistit olisivat jotenkin haalistuneet. ”Kolmas silmämme” on kadonnut.

Vaistot olivat ennen ihmiselle hengissä selviämisen edellytys. Lapin asukkailla on tänäkin päivänä hyvät vaistot. Emäntä panee kahvipannun tulelle ja kohta vieras jo kopistelee lunta saappaistaan eteisessä. Kaikilla erämaan emännillä on ”etiäisiä”.

Joskus ammoin ihmiset ja eläimet ymmärsivät toistensa puhetta. Puilla, virroilla, tuntureilla oli omat haltijansa. Kaikista tarinoista kiehtovat eniten tietäjät ja noidat. Lentonoidat pystyivät siirtymään paikasta toiseen ajatustensa voimalla, siitä nimikin on syntynyt. He saattoivat muuttaa itsensä kaloiksi, linnuiksi tai pedoiksi.

Staaloista, tunturipeikoista, en ollut ennen kuullutkaan, mutta jättiläiset olivat tuttuja lapsuuden tarinoista, sillä länsirannikollakin oli ollut jättiläisiä. Luin jostakin, että jääkauden jälkeen pohjoisessa olisi asunut pitkä, suurikokoinen heimo, joka ilmeisesti joutui taisteluihin muiden, pienikokoisempien heimojen kanssa.


Länsirannikon jättiläiset olivat kiviä paiskovia äijän köriläitä, mutta Lapin staalot olivat brutaaleja ihmissyöjiä. Ne söivät pieniä lapsia ja loitsuivat ihmisiä kiviksi. Ihmisveren ne haistoivat kaukaa.


Kuvittelin staalot nykypäivään. Ne olisivat hurjasti tatuoituja jengiläisiä. Jos tulisivat pimeällä kadulla vastaan, juoksisin karkuun. 
Staaloilla oli vain yksi silmä. Kenties jättiläiskokoisilla muinaisihmisillä oli ollut suuret, siniset silmät.

Maahisten kuvitellaan olevan ryppyisiä ja rumia kuin säkkikankaiset talviperunat. Mutta maahiset omistavat maan rikkaudet. Jalokivet. Kullan. Hopeat. He pitävät huolta äitimaasta, jota me maan päälliset, itsekkäät ihmiset tuhoamme minkä kerkeämme. Maahiset eivät kannata ydinvoimaa. He ovat ystävällisiä, kauniita pikkuihmisiä, joita voi olla enää jäljellä vain suurissa erämaissa. 

Pirkko Arstila
Kumisevan hangen käsikirjoittaja

Tutustu tästä Kumisevan hangen tekijöihin ja tarinaan.


maanantai 7. syyskuuta 2015

Pukusuunnittelua

Lumikuningattaren suomalaispuvustaja näkee fantasian silmin 


Lumikuningatar-elokuvan Suomen kuvausten puvustusassistentti Elina Vasko kertoo olevansa omimmillaan luodessaan asuja fantasiamaailmaan. ”Olen tehnyt sekä fantasiaa että realistisia, aikakauteen sidottuja puvustuksia ja huomannut, että fantasia on lempilajini." Lumikuningatarta tehdessään hän sai uuden, mielenkiintoisen haasteen; suunnitella puvut Kumiseva hanki -musiikkinäytelmään. Näytelmä on Rovaniemen Teatterin tuotanto, jonka on käsikirjoittanut Pirkko Arstila ja säveltänyt Seppo ”Paroni” Paakkunainen. 

Esitys sijoittuu tarinoiden Lappiin, lentonoitien, maahisten ja ihmisten maille. Se on pukusuunnittelijalle iso projekti, koska asut on luotava näyttelijöiden, ilma-akrobaatin ja muusikon lisäksi 30-hengen kuorolle ja tanssiryhmälle. Vasko tarttui työhön mielellään ja piti suunnitelmissaan lähtökohtana kirjoittajan ja säveltäjän visioita. ”Aloitin Kumisevan hangen suunnittelun tilaisuudessa, jossa Pirkko Arstila ja Paroni Paakkunainen kertoivat taustaa tarinasta ja musiikista. Pirkko oli saanut tarinan lähtökohdan unessa, mikä oli minulle tärkeä inspiraation lähde. Tiesin, että käsikirjoittajalla on vahvat visiot ja halusin kunnioittaa niitä. Esimerkiksi maahiset ovat uljaita ja kuninkaallisia, eivätkä säkkeihin pukeutuneita.” 

Kumisevan hangen visuaalisuus lähti muotoutumaan käsikirjoituksesta, joka kertoi hahmojen ominaispiirteitä. Tarinassa on kolme maailmaa omine käsityksineen kauniista ja rumasta sekä hyvästä ja pahasta. Päähenkilölle, lentonoita Reetalle on ominaista turhamaisuus, pinnallisuus ja muovisuus. ”Reetan vaatteet heijastelevat nykyajan kertakäyttökulttuuria. Toisaalta hän on myös tyylikäs ja ajaton sopien luotuun kokonaiskuvaan.” Toinen maailma on maahisten, jossa on kultaa, kuninkaallisuutta ja ikiaikaista viisautta. ”Tekstissä puhutaan korven voimasta. Maahisilla on ylväästi jalat maassa. Heissä on rehevyyttä ja renessanssi-ihmisen kaltaista moniosaajaa, joihin vaakasuuntaiset viivat tuovat vakautta.” 

Kolmantena tasona ovat ihmiset, jotka näyttävät muihin hahmoihin verrattuna realistisemmilta. Heidän asunsa ovat saaneet vaikutteita idästä. ”Ihmisten asut ovat niin lähellä normaalia, kuin fantasiamaailmassa voi olla. Säveltäjä-Paronin rytmiikassa on aasialaisia vaikutteita, jotka näkyvät myös puvuissa suomalaisina ja kaukaasialaisina vivahteina. Ja myös saamelaisuutena, heidän kulttuuriaan kunnioittaen. Kun omat sukujuureni johtavat itärajalle ja Karjalaan, oli luontevaa ottaa sieltä muotoja, pintoja ja värejä.”

Pukusuunnittelijana Vasko on päässyt osaksi Kumisevan hangen valmistumista paperilta näyttämölle. Kun esitys tulee ensi-iltaansa noidan päivänä 13. marraskuuta, suunnittelija uskoo katsojan mielikuvituksen syttyvän. ”Kun projisoinnit, lavastus, puvut ja musiikit yhdistyvät, katsoja saa henkeäsalpaavia hetkiä.”


Elina Vasko, pukusuunnittelija

Elina Vasko opiskelee viidettä vuotta vaatetussuunnittelua Lapin yliopistossa ja haluaa erikoistua pukusuunnitteluun. Teatterimaailmaan hän rakastui työskennellessään tarjoilijana ja lämpiön esimiehenä Helsingin kaupunginteatterissa ja Lilla Teaternissa. Kutsumus ajoi vaihtamaan alaa matkailun liikkeenjohdosta vaatetussuunnitteluun ja hakeutumaan Lapin yliopistoon. Pukusuunnittelijan tehtäviä alkoi tulla, ensin ylioppilasteatterista, sitten kesäteatterista ja vielä ammattilaisryhmistä ja elokuvasta, josta viimeisimpänä on työ Lumikuningattaren puvustusassistenttina Suomen kuvauksissa. Teatterissa Vaskon suunnittelutyön jälkeä pääsee näkemään Kumisevan hangen esitysten alkaessa noidan päivänä, 13. marraskuuta 2015.


Lue Kumisevasta hangesta lisää: www.kumisevahanki.com

lauantai 29. elokuuta 2015

Kumisevan hangen huminaa päässä, kertoo Pirkko Arstila


Mistä kaikki alkoi

Käsikirjoituksen aihio alkoi kehkeytyä Dalvadasin kylässä Tenon varrella. Se on niin pikkiriikkinen kylä, että autoilija suhauttaa sen ohi minuutissa.  Tunturikoivujen lehdet kiiltävät hopealantteina ja Norjan tunturien takana vyöryvät mahtavat pilvilinnat.

Dalvadas eli pitkään vielä 60-luvulla omissa oloissaan ja Turun Yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitos on kerännyt sieltä folkloristiikan aineksia kuten uskomuksia, tarinoita ja perinnetietoutta. Ihmiset kertovat yhä tarinoita, he kuulevat ja näkevät ”etiäisiä”. Eräänä aamuna vanha emäntä valitti pihalla, ettei ollut pystynyt nukkumaan, koska ”koskeen hukutetut äpärät parkuivat koko yön”. Kerran vanha mies kertoi nähneensä kuolleen metsästyskaverinsa hiihtäneen talvella vastaan.


Dalvadasista ajoin usein Karigasniemelle ”Kalastajan majataloon”,  ”Pohjolan Tijuanaan”. Baaritiskillä huudettiin suomeksi, norjaksi, ruotsiksi ja kaikilla saamen kielillä. Tunsin olevani Villin Pohjolan filmauksessa, tällä etelän ”riukunaisella” oli korvat höröllä kuunnellessani uskomattomia juttuja uskomattomista seikkailuista erämaissa ja uskomattomista Tenon lohen vonkaleista. Yritin opiskella perhokalastusta, näpersin perhoja, seisoin virrassa vyötäisiäni myöten nauttien veden voimasta ja yöttömän yön valosta. En saanut yhtäkään kalaa eikä sillä ollut väliäkään.


Valtavan maiseman keskellä tunsin itseni haituvaiseksi. Mitättömäksi. Ihmettelin miksi tiesin niin vähän Lapin voimasta? Miksi en ollut kuullutkaan, että Suomen sisällä on toinenkin maa? 


Sain ”Kouralta” apurahan saamelaiskulttuuriin tutustumiseksi ja saatoin rauhassa keskittyä tarinoihin ja historiaan. Kouluissa ei kerrota Lapin menneisyydestä, Lappihan on pelkkiä tonttuja, joulupukkia ja lumilautailua. Kouluissa pitäisi Lappi-tietoutta lisätä tuntuvasti ja myös turistit pitäisi saada kiinnostumaan muustakin kuin monotansseista. 


Hiihtokeskukset joulupukkeineen muistuttavat Disneyn elokuvia, sen sijaan Lapin alkuperäiset, maagiset voimat löytyvät ja avautuvat vain hiljaisuuden keskellä suunnattoman taivaan kuvun alla. 


Dalvadasissa isäntäväkeni puhui kotona saamea. Halusin olla kohtelias ja sanoa minäkin jotakin saameksi, jos ei muuta niin kiitos ja näkemiin, mutta turistille ei ollut eikä ole sanakirjaa. Niinpä minulle hankittiin Norjan puolelta lasten värjäysaapinen. Aapisesta syntyi Dalvadasin tuvassa iso meteli. Oli kuulemma väärä saame! Olin huomaamatta sekaantunut kielipolitiikan kiistakysymyksiin. Avartavaa yhtä kaikki! En oppinut paljoakaan, mutta oli lystikästä muotoilla alkeellisia lauseita. Suurin palkinto oli ymmärtää saamenkielisiä kuvatekstejä lehdistä. 


Lappi alkoi humista päässäni. Mielikuvitus aloitti laukkansa. Unissani kiepahteli outoja kuvia. Olin aivomyrskyisessä tilassa kirjoitellen mieleeni nousevia näkyjä ylös. Siitä on jo vierähtänyt miltei 15 vuotta, mutta muistan yhä innostukseni roihun. 


Löysin Seppo ”Baron” Paakkunaisen. Ymmärsimme toisiamme ensi tapaamisesta. Minulla oli hänelle tarina ja hän kuuli sen musiikkina. 


Pirkko Arstila
Kumisevan hangen käsikirjoittaja   


Tutustu Kumisevan hangen tarinaan ja tekijöihin kumisevahanki.com:ssa.  

tiistai 11. elokuuta 2015

Mahdollisuus päästä toiseen maailmaan, sanoo Marja Selin


Marja Selinille kulttuuriharrastus kuuluu jokapäiväiseen elämään. Teatterin lisäksi hän käy konserteissa, tanssiesityksissä ja oopperassa sekä tekee teatteriretkiä ystäviensä kanssa Ouluun, Tampereelle, Helsinkiin ja ulkomaille säännöllisesti. ”Olen aina ollut kiinnostunut kulttuurista. On ollut automaatio käydä esityksissä. Se on harrastus ja yhdistää samanmielistä ystäväpiiriä, joka on ollut koossa jo 40 vuotta.” 

Kiinnostus teatteriin on perua äidiltä, jonka kanssa Marja kävi katsomassa esimerkiksi rovaniemeläisten muistamat 60–70 -lukujen Viulunsoittaja katolla -musikaalit. Harrastus kulki mukana Turkuun opiskeluaikaan, josta on erityisesti jäänyt mieleen Lapualaisooppera. Nykyisin tie vie joskus teatteriin yksinkinmutta yleensä Marja järjestää menoja ystävilleen. ”Olen yleensä se, joka soitan ja haen liput kaikille.” Marja vie myös lapsenlapsiaan teatteriin ja on iloinen siitä, että muut perheet tekevät samaa. ”Lastenlapset ovat oppineet käymään. Siitä saa jo elämyksen, kun näkee lasten reaktioita. On ilahduttavaa, että tehdään lastenteatteria ja että vanhemmat vievät lapset sinne.”

Marja käy vuoden aikana melkein kaikissa esityksissä, joita kotikaupungissa on tarjolla. Parasta antia ovat olleet esimerkiksi Kiviä taskussa sekä Mielensäpahoittaja, jotka Marja on nähnyt Rovaniemellä ja Etelä-Suomessa. ”Rovaniemen ja Tampereen Mielensäpahoittajat olivat yhtä hyviä. Ja meidän Kiviä taskussa -näytelmästä tykkäsin aivan valtavasti. Se ei hävinnyt ollenkaan Helsingin versiolle.” Muita mieleisiä ovat olleet esimerkiksi Reitari, Sarasvatin hiekkaa, Karhukirjeitä Karhumäestä ja Leiri maailman laidalla sekä Tampereen Teatterin Kurjat.

Oopperafanina Marja reissaa paljon, kiertää esityksissä Euroopassa ja silti pitää Rovaniemen kulttuuritarjontaa esimerkillisenä. ”Meillä on upea tarjonta. Liput ovat edullisia eikä niitä tarvitse varata puolta vuotta etukäteen. Ja melkein kaikki on kävelymatkan päässä keskustasta.” Marja seuraa kulttuurielämää aktiivisesti ja lukee, mitä siitä kerrotaan mediassa. ”Luen arvostelutkin ja olen useasti eri mieltä. Esitykset ovat pääasiassa olleet aika mukavia. Arvostelun perusteella ei kannattaisi jättää jotain näytelmää katsomatta. On usein itsestä kiinni, miten pääsee mukaan. Aika harvoin on esitystä, josta en yhtään tykkäisi.”

Kun kohdalle sattuu erityisen mieleinen näytelmä, se tempaa omaan maailmaansa. ”Siinä on sosiaalinen puoli ja pääsee toiseen maailmaan vähäksi aikaa. Arkipäivästä irrottautuminen on se juttu.” Kulttuurinharrastajana Marja myös lukee paljon ja on esimerkiksi tutustunut Jari Tervon Esikoiseen, joka on tulossa Rovaniemen Teatterin ohjelmistoon syyskuussa 2015. ”Jännittävä nähdä mitä on tulossa.” Syksyllä saamme tietää, millaiseen maailmaan Esikoinen Marja Selinin vie.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Vastapainoa, tietää Hannu Raasakka

Kun harrastaa sählyä, hirvenpyyntiä, kuntonyrkkeilyä ja jonkin verran raveja, ehtiikö vielä käydä teatterissa? Kyllä ehtii ja monta kertaa vuodessa, etenkin kun on kyse Hannu Raasakasta, Rovaniemen Teatterin vakiokatsojasta. Hannu hakee teatterista vastapainoa. ”Minulle teatteri on ennen kaikkea vastapainoa hektiselle elämänmenolle, johon kuuluvat työt, lapset, täydennysopiskelu ja harrastukset.”

Ensimmäisenä näytelmänään Hannu muistaa Hiirenloukun, jonka hän kävi Sodankylästä saakka koulun mukana katsomassa. Sittemmin Sodankylä jäi, Rovaniemestä tuli kotikaupunki 1991 ja teatteriharrastus löytyi 2000-luvun alussa. ”Sen jälkeen olenkin vieraillut teatterissa taajaan, useita kertoja vuodessa. Otan myös lapseni mukaan teatteriin aina kun sopivia esityksiä heille on tarjolla.” Hannu käy myös Konttisen kesäteatterissa vuosittain ja katsastaa paikkakunnan muunkin teatteritarjonnan. Syyksi hän kertoo ajatusten tuulettumisen. ”Teatterissa käyminen avartaa ajattelua. Muutenkin arvostan esiintyviä taiteilijoita ja ihailen heidän lahjakkuuttaan ja heittäytymiskykyään.”

Hannu kaipaa katsomoihin yleisöä ja lavalle improvisaatiota sekä lastenteatteria. ”Miehetkin pitäisi saada jotenkin houkuteltua teatteriin. Vuoden avajaiset, eli Kevät- ja Syyssikermät ovat hyviä ennakkoesityksiä. Improvisaatiota olen aiemmin toivonut ja nythän sitä on ollut tarjolla. Toivottavasti improvisaatioillat jatkuvat. Kiviä taskussa -näytelmästä pitäisi saada uusintakierros, tai ainakin vastaavaa huikeaa hulluttelua. Ja lapsille voisi olla enemmänkin tarjontaa.”

Kiviä taskussa on jäänyt teatterikatsojan mieleen lähtemättömästi. ”Kaikkien aikojen suosikkini on varmaankin Kiviä taskussa -näytelmä. Sen kävin katsomassa Rovaniemellä kahdesti tai peräti kolmesti ja Helsingissäkin kerran! Sen kun näkisi vielä joskus.” Hannun toive on toteutumassa, koska Helsingin kaupunginteatterin Kiviä taskussa kera Martti Suosalon ja Mika Nuojuan vierailee Rovaniemellä 16.-17. marraskuuta. Hannu aikoo ehdottomasti olla silloin katsomossa ammentamassa tragikomediasta arkeensa vastapainoa.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Iso osa elämää, kertoo Leila Herva

Vapaa-ajallaan urheileva ja arkena te-toimistossa palveleva Leila Herva on harrastanut teatteria lapsuudesta saakka. Ensimmäisenä teatterikokemuksenaan hän muistaa Viulunsoittaja katolla -musikaalin vuodelta 1969. Äiti vei Leilaa katsomoon, jonka jännittävä tunnelma sai hänen kiinnostuksensa heräämään ja säilymään. ”Musiikki ja muu tempaisivat mukaansa.”, Leila kertoo. Kouluaikaan Leilalla oli äidinkielen opettajana Liisa Aunio, jonka mies näyttelijä Orma Aunio kävi ohjaamassa Leilaa koulutovereineen näytelmäkerhossa. Muistoista löytyvät muun muassa kuninkaan rooli ja ohjaajan pitkänokkaiset kengät, jotka naurattivat teinityttöjä. Jännityskerrointa lisäsi se, kun kerho pääsi ohjaajansa myötävaikutuksella esittämään Kiljusen herrasväkeä oikeaan teatteritaloon. 

Vuosien jälkeen Leila on nähnyt Rovaniemen seuraavatkin Viulunsoittajat 1979 ja 2004. Nykyään Leilan teatterikausi alkaa jo ennen kuin näytökset pääsevät käyntiin, kun hän tutustuu tarjontaan mediasta ja avajaisista. ”Kevätkimarat ja Syyssikermät ovat tosi hyviä. Niissä vähän pääsee jyvälle, mitä kausi pitää sisällään.”, Leila kiittää. Hän on mieltynyt lauantain päivänäytöksiin, joissa hän käy yksin tai samanmielisen ystävän kanssa. 

Millaiseksi hänen makunsa on sitten ajan saatossa muotoutunut? ”Olen pääsääntöisesti ollut tyytyväinen kaikkeen. Tykkään musikaaleista ja vakavammastakin teatterista, joka laittaa miettimään. Mutta on myös tärkeää saada nauraa.”, Leila kuvaa. Teatterin suurkuluttajana hän saattaa katsoa mieleiset näytelmät useampaankin kertaan. Sellaisesta on esimerkkinä musiikkinäytelmä Soittokielto. Toinen mieleen jäänyt musiikkinäytelmä on Molli Jori, joka kosketti ja sisälsi omasta lapsuudesta tuttuja lauluja. Myös Leiri maailman laidalla on jäänyt muistiin kuvatessaan osuvasti vankileirin oloja. Tuoreimmista näytelmistä ovat puhutelleet Mielensäpahoittaja ja S.O.S., joka esitti yksinhuoltajan arkea, elämän kriisejä ja 12-vuotiaan näkökulmaa uskottavasti. ”Näytelmässä oli kosketuspintaa. Aihe oli tätä päivää ja saattaisi tapahtua missä päin maata tahansa.”, Leila pohtii. 

Leila Herva kokee teatterin vastapainoksi työlle. ”Saan siitä voimavaroja työtäkin ajatellen. Se auttaa nollaamaan samalla tavalla kuin liikunta.”, hän kertoo ja lisää saavansa myös uusia ajatuksia, joita kerrata jälkeenpäin itsekseen ja teatterituttavien kanssa. Harrastuksena teatteri on hänelle sopivan sosiaalista. ”On kiva, kun näkee erilaisia ihmisiä. Teatteriin on helppo mennä. Kun on tullut henkilökunta tutuksi, sitä tuntee olevansa tervetullut.”, Leila kuvaa. Hän summaa vielä, että teatterilla on hänelle suuri merkitys. ”Se on iso osa elämää, tosi tärkeä. Teatteri on mielestäni eri-ikäisten ja monenlaisten ihmisten kohtaamispaikka. Toivoisin, että ihmiset menisivät rohkeammin katsomaan ja näkisivät mitä on tarjolla.” Otetaanko Leilan vinkistä vaarin? 

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Mahdollisuus laajentaa maailmankuvaa, kertoo Tuija Kauppinen

Hyvinvointiyrittäjä Tuija Kauppisen kalenteria voi kutsua monipuoliseksi. Nainen on yrittäjä, toimittaja ja ravintovalmentaja, joka pitää vastaanottoa, tekee markkinointiviestintää, antaa luentoja sekä kirjoittaa kolumneja ja blogeja. Aktiivisesta arjestaan huolimatta hän löytää aikaa teatterille. ”Käyn katsomassa kaikki näytelmät, joita on tarjolla. Mies sanookin minua teatteritantaksi”, Tuija nauraa. Mieleen tulee kysyä, mikä saa liikkuvan ihmisen pysähtymään teatterissa. ”Minusta teatteri pysyy vahvana, kun siellä käydään. Haluan laajentaa omaa maailmankuvaani.”, Tuija kuvaa harrastustaan. 

Kiinnostus teatteriin hänellä heräsi jo kouluaikoina. ”Ensimmäiset näytelmät muistan Joensuusta ala-asteelta. Jo silloin teatteri oli kivaa. Opiskeluaikana Savonlinnassa kävin myös katsomassa kaikki esitykset.” Sen lisäksi, että Tuija on vakiokävijä Rovaniemen Teatterissa, hän seuraa esityksiä myös muualla Suomessa. ”Käyn mielelläni Helsingissä, Oulussa ja Kemissä, jos vain aikataulut sattuvat täsmäämään. Ja kesäteatterin katson joka vuosi.” 

Seuranaan Tuijalla on useimmiten hän itse, mies tai äiti. ”Käyn aika paljon yksin, koska nykyään on vaikea löytää kaikille sopivaa aikaa. Teatterilla kuitenkin törmään melkein aina tuttuihin, joiden kanssa pääsee juttelemaan väliajalla.” Tuija lähtee mieluummin kulttuuritapahtumiin kuin muihin rientoihin, koska ne ovat mielekäs tapa viettää aikaa yhdessä. Seura valikoituu esityksenkin perusteella. ”Olen yrittänyt avartaa äitini makua ja hän lähteekin avoimin mielin. Miestä taas kiinnostavat erilaiset, perinteistä poikkeavat, kokeellisetkin näytelmät. Esityksen jälkeen vertailemme tuntemuksia.”

Tottunut katsoja ei ole saanut kyllikseen vaan löytää aina kokemuksia. Ensisijaisesti Tuija lähtee laventamaan maailmankuvaansa ja nauttimaan. ”Parhaimmillaan teatteri on elämyksiä, joilla pääsee pois arjesta. Siellä tulee osaksi näyttämölle rakentuvaa maailmaa. Se vapauttaa ajatuksia samalla tavalla kuin liikunta.”, Tuija kertoo. Hän hyödyntää teatterin erikoisaloja, esiintymistaitoa ja tarinankerrontaa myös ammatillisesti. Kirjoittaja-luennoijalle on kiinnostavaa nähdä, miten tiettyä teemaa, esimerkiksi ilmastonmuutosta voi käsitellä teatterin keinoin. ”Luennoin paljon ja saan palautetta siitä, että puhun kansantajuisesti ja hauskasti. Teatterista saan draaman kaarta työkalupakkiini.” Teatterinystävä on myös oppinut tuntemaan kulttuurin ammattilaisia, joihin on matala kynnys ottaa yhteyttä. ”On kiva mennä juttelemaan näyttelijöille heidän työstään ja siitä, miten näytelmä kasataan.”

Tuija Kauppinen haluaa lähettää kiitoksia Rovaniemen Teatterin asiakaspalvelulle, jossa kaikki hoituu. ”He ansaitsisivat mitalin, jos eivät ole sellaista jo saaneet”, hän kiittää. Muista palveluista ovat jääneet mieleen teatterin jalkautuminen tapahtumiin ja evakkotilojen kompaktit tilat sekä Eturivi-klubi, jossa keskusteltiin esiintymisestä ja esiintymisjännityksestä. ”Teatteri on tehnyt itsestään helposti lähestyttävän. Väistötiloissa on päässyt tosi iholle ja nähnyt näyttelijästä jokaisen ilmeen ja hikipisaran.”

Kiitosta Tuijalta saavat myös lastennäytökset sekä yhteistuotannot, jotka hyödyntävät lähes koko kaupungin osaamista. ”On hienoa päästä lasten maailmaan. Esitykset tehdään hyvin on, ne ovat pääsääntöisesti hauskoja ja antavat opetuksellisesti paljon”, hän miettii. Parhaiten Tuija muistaa näyttävän Viidakkokirjan, Kemijoen historiaa avanneen Mustan joen sykkeen sekä omaa elämää sivunneen Mielensäpahoittajan. Lisäksi Grönholmin metodista hän on päässyt vertailemaan erilaisia versiota nähtyään sen suomeksi ja ruotsiksi. Teatterin katsojaksi hänen suosikkilistansa on eittämättä monipuolinen ja kuvastaa ennakkoluulottomuutta. ”Menen sinne ja katson mitä tulee, tykkään tai en. Aina saan itselleni jotain.”, Tuija vakuuttaa.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Oma tunnelmansa, kertoo Sirpa Vuolio

"Teatterissa mieli rentoutuu."
Rovaniemeläiselle Sirpa Vuoliolle teatteri on yksi hivenaineista. Vai mitä ajattelet ihmisestä, joka astuu katsomoon yli kymmenen kertaa vuodessa? Sirpa on kasvanut teatteriin ja on lapsesta saakka tottunut seuraamaan esityksiä. Suvusta löytyy taiteilijasieluja ja yksi heistä, isotäti Regina vei sukulaistyttöään vanhalle teatteritalolle 70-luvulla.

Nykyään Sirpa aloittaa teatterivuotensa avajaisissa kokeilemalla, mikä tarjonnasta vaikuttaisi kiinnostavimmalta. Kuitenkin kaikki käy. ”Katson pääsääntöisesti kaikki näytelmät”, Sirpa kertoo. Teatteriin on mukava mennä hyvässä seurassa. Sirpa on vienyt mukanaan omaa poikaansa kavereineen sekä vanhempiaan ja ystäväporukkaa. Myös työpaikalta on joskus irtauduttu teatteriretkelle. Yleensä Sirpa saa ajatuksen lähteä ja vetää muut mukanaan. ”Toki yhdessä valitaan, mitä mennään katsomaan ja milloin.”, nauraa Sirpa.

Mikä sitten saa hänet käyttämään aikaansa teatteriin moninkertaisesti tavallista suomalaista enemmän? ”Teatterista tulee hyvä ja rentoutunut mieli. Jotkut esitykset jäävät puhuttelemaan ja jotkut naurattavat vielä jälkeenpäinkin.”, teatterinharrastaja kuvailee. Parhaimmat muistot hänellä on lempimusikaalistaan Sound of Music, upeasta Marilynistä, samoin kuin Soittokiellosta. Myös lastennäytelmät ovat jääneet mieleen. ”Lastenjutut tehdään Rovaniemen Teatterissa täysillä. Ihania ovat olleet esimerkiksi Viiru ja Pesonen, Sammakkoprinsessa ja Kuningas Ei.”

Sirpa löytää kaikista esityksistä jotain erityistä. ”Näytelmissä on omalla laillaan aina joku oma juttunsa, vaikka kaikki eivät huippuja olisikaan. En ole kertaakaan lähtenyt kesken pois. Teatterissa on oma tunnelmansa.” Veisikö joku joskus Sirpan sinne?